Viimeistä päivää viedään tämän vuoden osalta. Nyt on nähty jo kolme todella hienoa esitystä ja yksi hyvä esitys, jotta ei voi olla kuin tyytyväinen näihin päiviin. Yön nukuin kuin tukki ja pää oli virkeänä päivän esityksiin.
Tukkateatteri (Tampere): Bobby Fischer asuu Pasadenassa, su 29.1.2017 klo 10.00 Vanha Sotku
Edellisen päivän keskustelut päivien rankkuudesta, kun katsoo useita esityksiä, toi tälle päivälle mukanaan tarvittavan rohkeuden: jätetään esitys kesken, jos se ei anna enää mitään. Tälle kovasti odottamallemme Bobby Fischerille kävi juuri niin. Teksti/tarina sinänsä olisi ollut ok, myös näyttelijät tekivät hyvää työtä. Mutta kun esitys oli ohjattu niin "seisovasti", niin ei vaan jaksanut esitys kiinnostaa. Ohjaus oli aivan liian uskollinen tekstille ja ohjaus oli vanhanaikainen. Tuli välillä mieleen kuin se olisi ohjattu kuten joissain vanhoissa teksteissä on ohjeistettu. Kun ohjaaja olisi näyttänyt tälle tekstille reippaasti punakynää ja tehnyt kahden tunnin esityksestä tunnin esityksen, niin tiedä kuinka olisi yllytty kehumaan. Jo pelkästään esityksen ensimmäiset lähemmäs kymmenen minuuttia olivat niin turhaa ja ennen kaikkea kaiken mielenkiinnon tappavaa jorinaa, että eikun pois vaan. En jäänyt kaipaamaan toista puoliaikaa.
Jyväskylän huoneteatteri: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, su 29.1.2017 klo 13.50 Kansalaisopisto
Ja kun alkuun on päästy, niin kynnys madaltuu. Nämäkin laulelot jäivät kesken ja lähdettiin kohti kotia. Tätä esitystä vaivasi osin samat kuviot kuin Bobby Fischeriä. Teksti oli löysää ja punakynää olisi kaivattu. Tämän esityksen erona oli oikeastaan se, että tämä oli näillä päivillä näkemistämme esityksistä selkeästi huonoin näyttelijäsuorituksiltaan, keskitasoista meininkiä. Koomisinta oli se, että näissä kummassakin esityksessä oli myös käytössä tuo jo unohduksiin painunut laite, diaprojektori, jolla katseltiin vanhoja dioja. Ja kummassakin esityksessä tämä diojen katselu oli täysin turhaa, jolle olisi voinut myös sitä punakynää heilauttaa...
Se täytyy nyt erikseen mainita, että vaikka siis lähdimme molemmista sunnuntain esityksistä kesken pois, se johtui myös tästä olosuhteesta ja ympäristöstä. Kahdeksan esitystä kahteen vuorokauteen on paljon, ja siinä on lopulta sijaa vain hyville esityksille. Keskustelimme porukalla, että mikäli olisimme menneet katsomaan näitä näytelmiä normaalisti, eli olisi menty jonnekin katsomaan yhtä esitystä, ei näitä missään tapauksessa olisi kesken jätetty. Vaikkakaan kumpikaan ei sytyttänyt millään tavoin, eikä ollut mitään paloa jäädä katsomaan mitä vielä tapahtuisi: miksi, kun mitään ei oikeastaan ollut tapahtunut ensimmäisellä puoliajallakaan. Lisäksi tämän viikonlopun osalta tuli sellainen olo väliaikaan mennessä, että nämäkin esitykset on jo nähty, niin samantyyppiset asiat näissä kaikissa näytelmissä olivat pinnalla. Ja siihen kun lisää hitaan ja laahaavan tempon, niin ei vaan enää jaksanut.
Päivien anti oli kyllä enemmän kuin viime vuonna. Nyt näimme useamman hyvän esityksen, ja kolme oikein hyvää. En osaa sanoa kumpi lopulta oli parempi: Anna Liisa vai Ihmisen osa. Ja tarvinneeko tuota. Molemmat olivat hyviä, olivat parhaita. Ja siinä vanavedessä tuli melkein rinnalle Miehen tanssi. Erityistä tänä vuonna oli, että näyttelijäsuoritukset kauttalinjan olivat erittäin laadukkaita, osin jopa ammattimaisia.
Tämän vuoden yleisön suosikkiesitys oli Mikkelin poikateatterin Väkivaltatie. Myö ei esitystä nähty, eikä haluttu nähdä. Tämäkin ryhmä on useampana vuonna ollut näyttämöpäivillä. Yhtenä vuonna kävimme sen esityksen katsomassa, ei ollut meidän juttu, ei olla käyty sen jälkeen. Toisekseen ainakin minä olen myös sitä mieltä, että nuorisoteattereille on olemassa omat harrastajateatteripäivät. Minä pitäisin nämä päivät aikuisten harrastajateatterin päivinä.
lauantai 4. helmikuuta 2017
Työväen näyttämöpäivät la 28.1.2017, Mikkelissä
Suhteellisen hyvin nukutun yön ja maittavan hotelliaamiaisen jälkeen olimme koko poppoo valmiina teatterintäyteiseen päivään. Neljä esitystä tiedossa ilman paineita. Ilman paineita sen vuoksi, että edellisenä iltana oli nähty jo hieno esitys. Enää ei tarvinnut pelätä, että nähdäänkö yhtään hyvää vai millaisia tulevat esitykset ovat. Ihan sama, sillä nyt oli ainakin yksi hyvä esitys nähty, kaikki muu on vain plussaa. Ja huonoistakin esityksistä riittää aina keskusteltavaa, mutta myös opittavaa.
Tikkurilan teatteri: Ihmisen osa, la 28.1.2017 klo 10.00 Mikkelin teatteri, suuri näyttämö
Vaan eipä olisi lauantaita voitu hienommin aloittaa, kun näin upealla näytelmällä. Teksti oli hyvä, ellei peräti loistava, nykyaikainen ja ajassa oleva näytelmä, jossa oli hieno "draaman kaari". Näytelmä oli toteutettu hienosti, lavastus oli visuaalisesti hieno, mutta myös paljon puhuva. Kun vielä näyttelijät tekivät lavalla loistavaa työtä, ei tästä esityksestä voi juuri muuta sanoa, että nautinnollinen esitys. Ja näin jälkikäteen voin sanoa kuin, että Tikkurilan teatterin Ihmisen osa sai minulta näyttämöpäivien jaetun ykkössijan. Tässä oli myös teksti, jonka mielellään näkisin tehtynä vaikka tässä omassa "kotiteatterissani" Louhiteatterissa.
Teatteri Kultsa (Helsinki): Perheenjäsen, la 28.1.2017 klo 13.00 Kansalaisopisto
Jos aamu alkoi hienolla näytelmällä, niin jatkoa ei seurannut. Tämä näytelmä ei oikein osunut minun, tai meidän makuumme. Näytelmän alku oli sekava, ei oikein saanut kiinni esityksestä ja se kyllä vaikutti koko esitykseen. Esitys oli ehdottomasti liian pitkä, laulut olivat jotenkin irrallisia ja muutenkin turhia, varsinkin kun näyttämöllä ei ollut varsinaisia laulajia. Näytelmän aihe oli sinänsä ajankohtainen, mutta sen sisällä olevat monologit olivat liian pitkiä, ja jotenkin tuntui, ettei näytelmä oikein edennyt. Tuli harvinaisen vahvasti sellainen olo, että ei vaan kiinnosta... Tätä ehkä tuki näytelmän rakenne, joka teki näytelmästä ikään kuin keskustelutilaisuuden. Viimeinen niitti arkkuun oli minun ja myös koko seurueemme inhoama yleisön osallistaminen. Mutta tämänkin näytelmän ansio oli ehdottomasti erittäin hyvä näyttelijätyö.
Otava Ensemble: Avuttomia, la 28.1.2017 klo 16.30 Musiikkiopisto
Ensimmäiset kiitokset siitä, että kerrankin oli maltettu pitää näytelmä kohtuullisen mittaisena ilman turhaa venyttämistä. Vähän vajaa tunti oli tälle näytelmälle juuri se oikea mitta. Teksti oli vanhaa suomea ja siten hieman kummallista ja vierasta. Välillä jopa tuli tunne, ettei ymmärrä, mutta ei se juuri haitannut lopulta. Vaikka teksti oli vanhaa, oli näytelmä silti tehty modernilla otteella hyvin vähäeleisesti aina lavastusta myöden. Ja se toimi. Näyttelemässä oli neljä näyttelijää ja yhtä lukuunottamatta kaikki näyttelijät tekivät rooleja ristiin. Se ei haitannut yhtään, päin vastoin jälkeen päin keskustelimme siitä, miten oivallisesti ja hienosti olikaan saatu aikaan se, ettei aina tarvitsekaan olla sama näyttelijä tekemässä yhtä roolia, vaan että voidaan toteuttaa niinkin, että useampi näyttelee jotain roolia. Riskinsä siinä tavassa on, mutta tässä näytelmässä se toimi. Näyttelijät osasivat asiansa, näyttelivät erittäin hyvin ja homma toimi. Jos jotain erityisesti haluan murmattaa, niin kyllä minua vaan häiritsee näyttelijän nenärengas (tatuointi tms.), jossa sillä ei ole roolia esityksessä. Rikkoo jotenkin tunnelmaa ja ajankuvaa yleensä. Kokonaisuutena ei tämä näytelmä mikään huikea elämys ollut, mutta meni ehdottomasti positiivisen puolelle ja roimasti.
Jyväskylän huoneteatteri: Anna Liisa, la 28.1.2017 klo 20.00 Mikkelin teatteri, suuri näyttämö
Illan päätteeksi olikin sitten mukavaa katsoa sitä toista top1-näytelmää. Ennen esitystä kävimme syömässä, ja alkoi rankka päivä painaa. Tuumasin esityksen alussa vieressäni istuneelle tuntemattomalle rouvalle, että jos tämä on huono, niin varmaan nukahdan. Ja pyysin tönimään, jos alan siinä kuorsailemaan. Väliajan koittaessa tämä sama rouva tuumasi minulle, että et tainnut nukkua. Joo, en nukkunut, ei joutanut :-)
Tämä Canthin Anna Liisa oli nykyaikaistettu, moderni tulkinta vanhasta näytelmästä kuitenkin niin, että näytelmän aikakausi oli taustalla. Näyttelijäntyö oli erittäin vahvaa, ja käytännöllisesti katsoen läpi koko esityksen oli tunne, että olen katsomassa Mikkelin kaupunginteatterin esitystä, siis ammattilaisten tekemää esitystä. Jos nyt jotain negatiivista sanoisi, niin ensimmäinen puoliaika oli hieman sekava monien päällekkäisten tasojen ja tapahtumien vuoksi. Toinen puoliaika rauhoitti ja kokosi näytelmän. Ja oli se hieno ja huikea!
Päivä oli kyllä rankka, mutta antoisa. Kyllä neljä esitystä samalle päivälle on aika paljon, mutta onneksemme esitykset olivat pääsääntöisesti hyviä. Jälkikäteen pohdimme sitäkin, että olisi pitänyt näyttämöpäivien luonteen (siis että käydään katsomassa useita esityksiä) rohkeammin lähteä pois kesken esityksen, jos esitys ei miellytä. Näin saa päälle enemmän lepoaikaa ennen seuraavaa esitystä.
Illan päätteeksi osallistuimme vielä teatterin pienellä näyttämöllä olevaan keskustelutilaisuuteen, jossa Katriina Honkanen jututti Miko Jaakkolaa ohjaukseen liittyen. Tämän vuotinen keskustelutilaisuus ei kyllä ollut lähellekään niin hyvä kuin viime vuonna, johtuen osaltaan siitä, että Miro Jaakkolalla ei ollut lainkaan kokemusta harrastajateatterin ohjaamisesta ja näin ollen meille harrastajille tärkeä ulottovuus keskustelusta jäi uupumaan lähes täysin.
Tikkurilan teatteri: Ihmisen osa, la 28.1.2017 klo 10.00 Mikkelin teatteri, suuri näyttämö
Vaan eipä olisi lauantaita voitu hienommin aloittaa, kun näin upealla näytelmällä. Teksti oli hyvä, ellei peräti loistava, nykyaikainen ja ajassa oleva näytelmä, jossa oli hieno "draaman kaari". Näytelmä oli toteutettu hienosti, lavastus oli visuaalisesti hieno, mutta myös paljon puhuva. Kun vielä näyttelijät tekivät lavalla loistavaa työtä, ei tästä esityksestä voi juuri muuta sanoa, että nautinnollinen esitys. Ja näin jälkikäteen voin sanoa kuin, että Tikkurilan teatterin Ihmisen osa sai minulta näyttämöpäivien jaetun ykkössijan. Tässä oli myös teksti, jonka mielellään näkisin tehtynä vaikka tässä omassa "kotiteatterissani" Louhiteatterissa.
Teatteri Kultsa (Helsinki): Perheenjäsen, la 28.1.2017 klo 13.00 Kansalaisopisto
Jos aamu alkoi hienolla näytelmällä, niin jatkoa ei seurannut. Tämä näytelmä ei oikein osunut minun, tai meidän makuumme. Näytelmän alku oli sekava, ei oikein saanut kiinni esityksestä ja se kyllä vaikutti koko esitykseen. Esitys oli ehdottomasti liian pitkä, laulut olivat jotenkin irrallisia ja muutenkin turhia, varsinkin kun näyttämöllä ei ollut varsinaisia laulajia. Näytelmän aihe oli sinänsä ajankohtainen, mutta sen sisällä olevat monologit olivat liian pitkiä, ja jotenkin tuntui, ettei näytelmä oikein edennyt. Tuli harvinaisen vahvasti sellainen olo, että ei vaan kiinnosta... Tätä ehkä tuki näytelmän rakenne, joka teki näytelmästä ikään kuin keskustelutilaisuuden. Viimeinen niitti arkkuun oli minun ja myös koko seurueemme inhoama yleisön osallistaminen. Mutta tämänkin näytelmän ansio oli ehdottomasti erittäin hyvä näyttelijätyö.
Otava Ensemble: Avuttomia, la 28.1.2017 klo 16.30 Musiikkiopisto
Ensimmäiset kiitokset siitä, että kerrankin oli maltettu pitää näytelmä kohtuullisen mittaisena ilman turhaa venyttämistä. Vähän vajaa tunti oli tälle näytelmälle juuri se oikea mitta. Teksti oli vanhaa suomea ja siten hieman kummallista ja vierasta. Välillä jopa tuli tunne, ettei ymmärrä, mutta ei se juuri haitannut lopulta. Vaikka teksti oli vanhaa, oli näytelmä silti tehty modernilla otteella hyvin vähäeleisesti aina lavastusta myöden. Ja se toimi. Näyttelemässä oli neljä näyttelijää ja yhtä lukuunottamatta kaikki näyttelijät tekivät rooleja ristiin. Se ei haitannut yhtään, päin vastoin jälkeen päin keskustelimme siitä, miten oivallisesti ja hienosti olikaan saatu aikaan se, ettei aina tarvitsekaan olla sama näyttelijä tekemässä yhtä roolia, vaan että voidaan toteuttaa niinkin, että useampi näyttelee jotain roolia. Riskinsä siinä tavassa on, mutta tässä näytelmässä se toimi. Näyttelijät osasivat asiansa, näyttelivät erittäin hyvin ja homma toimi. Jos jotain erityisesti haluan murmattaa, niin kyllä minua vaan häiritsee näyttelijän nenärengas (tatuointi tms.), jossa sillä ei ole roolia esityksessä. Rikkoo jotenkin tunnelmaa ja ajankuvaa yleensä. Kokonaisuutena ei tämä näytelmä mikään huikea elämys ollut, mutta meni ehdottomasti positiivisen puolelle ja roimasti.
Jyväskylän huoneteatteri: Anna Liisa, la 28.1.2017 klo 20.00 Mikkelin teatteri, suuri näyttämö
Illan päätteeksi olikin sitten mukavaa katsoa sitä toista top1-näytelmää. Ennen esitystä kävimme syömässä, ja alkoi rankka päivä painaa. Tuumasin esityksen alussa vieressäni istuneelle tuntemattomalle rouvalle, että jos tämä on huono, niin varmaan nukahdan. Ja pyysin tönimään, jos alan siinä kuorsailemaan. Väliajan koittaessa tämä sama rouva tuumasi minulle, että et tainnut nukkua. Joo, en nukkunut, ei joutanut :-)
Tämä Canthin Anna Liisa oli nykyaikaistettu, moderni tulkinta vanhasta näytelmästä kuitenkin niin, että näytelmän aikakausi oli taustalla. Näyttelijäntyö oli erittäin vahvaa, ja käytännöllisesti katsoen läpi koko esityksen oli tunne, että olen katsomassa Mikkelin kaupunginteatterin esitystä, siis ammattilaisten tekemää esitystä. Jos nyt jotain negatiivista sanoisi, niin ensimmäinen puoliaika oli hieman sekava monien päällekkäisten tasojen ja tapahtumien vuoksi. Toinen puoliaika rauhoitti ja kokosi näytelmän. Ja oli se hieno ja huikea!
Päivä oli kyllä rankka, mutta antoisa. Kyllä neljä esitystä samalle päivälle on aika paljon, mutta onneksemme esitykset olivat pääsääntöisesti hyviä. Jälkikäteen pohdimme sitäkin, että olisi pitänyt näyttämöpäivien luonteen (siis että käydään katsomassa useita esityksiä) rohkeammin lähteä pois kesken esityksen, jos esitys ei miellytä. Näin saa päälle enemmän lepoaikaa ennen seuraavaa esitystä.
Illan päätteeksi osallistuimme vielä teatterin pienellä näyttämöllä olevaan keskustelutilaisuuteen, jossa Katriina Honkanen jututti Miko Jaakkolaa ohjaukseen liittyen. Tämän vuotinen keskustelutilaisuus ei kyllä ollut lähellekään niin hyvä kuin viime vuonna, johtuen osaltaan siitä, että Miro Jaakkolalla ei ollut lainkaan kokemusta harrastajateatterin ohjaamisesta ja näin ollen meille harrastajille tärkeä ulottovuus keskustelusta jäi uupumaan lähes täysin.
Työväen näyttämöpäivät pe 27.1.2017, Mikkelissä
Tästä se sitten alkaa tämän vuoden teatteriviikonloppu. Kahdeksaan esitykseen liput takataskussa, seuralaisina Miia ja Tuija, jo perinteisesti muutaman vuoden ajan. Ensimmäiset teatteripäivät olen kokenut joskus 1990-luvun alkupuolella opiskeluaikoina ja sitten satunnaisesti vierailleena. Nyt muutaman vuoden ajan tästä on tullut jo vakioreissumme. Ja keskittyminen on teatteriin huomattavasti laajemmin kuin joskus aikoinaan. Mutta vaikka esityksiä on tarkoitus nähdä lukuisia, jättää aikataulu sijaa myös hyvälle ruoalle ja silloin tällöin lasilliselle skumppaakin.
Tänä vuonna lippujen hankkiminen meni sikäli nappiin, että saimme liput juuri niihin esityksiin minne halusimmekin. Esityksiä oli tarjolla 13, joten kahdeksalla koetulla esityksellä saimme varsin kattavan kuvan näyttämöpäivien annista. Ajatukseni on kirjoittaa jokaisesta päivästä oma kirjoituksensa. Eli siis kokoan yleisiä fiiliksiä ja päivän esitykset samaan kirjoitukseen.
Jos joku ei tiedä, niin Työväen näyttämöpäivät on Suomen suurimpia harrastajateatteritapahtumia. Se järjestetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna, ja tänä vuonna oli 41. kerta. Tämän vuoden näyttämöpäivien ohjelmiston valitsijana on toiminut ohjaaja Miko Jaakkola ja hänen mukaansa ohjelmisto heijastelee maailmaa ympärillämme. Tänä vuonna näyttämöpäiville oli hakenut 42 kotimaista ja 4 kansainvälistä ryhmää. En tiedä mitä ja mistä se kertoo, että kuitenkin näyttämöpäivillä tuppaa olemaan vuodesta toiseen varsin vähän vaihtuvuutta ryhmissä. Tietyt porukat ovat siellä vuodesta toiseen: onko se niiden hyvyyttä vai valitsematta jääneiden ryhmien huonoutta, vai eikö joissain valitsematta jääneissä vain esitys ja näyttämöpäiville valittu "punainen lanka" kohtaa toisiaan. Mene ja tiedä... Joka tapauksessa minun ja seurueenikin mielestä esitysten taso näyttämöpäivillä, tänäkin vuonna, on varsin ailahteleva. Kaikkea nähdään, laidasta toiseen, se tietysti on osaltaan teatterin ja myös näyttämöpäivien suola.
AdAstra-teatteri (Jyväskylä): Turvapaikka, pe 27.1.2017 klo 16.40 Kansalaisopisto
Ensimmäinen esitys, teatteripäivien avaus, jätti kyllä tien ainoastaan ylöspäin. Jälkiviisaana voin todeta, että ehdottomasti koko viikonlopun huonoin esitys. Jälkiviisaana voin todeta senkin, että jos tämä olisi ollut mikä tahansa muu esitys kuin ihan ensimmäinen, olisimme lähteneet väliajalta pois. Tuntematon vieruskaverini sen tekikin.
Tämän esitys suurin ongelma oli teksti. Teksti oli yksinkertaisuudessaan mitäänsanomaton. Siinä käsiteltiin isoja, yhteiskunnallisestikin merkittäviä aiheita, keskusteltiin niistä, kuitenkin sanomatta niistä oikeasti yhtään mitään. Ja niitä aiheita oli yksinkertaisesti vaan liikaa. Ei mitenkään voi ennättää parissa tunnissa pintaa syvemmälle, jos yrittää koko maailman ottaa haltuunsa. Esityksessä ei ollut kunnon juonta, ja näytelmän kieli oli karmaisevaa. Se, jos mikä, viimeistään veti alta lipan. Kieli oli jopa roisia: kiroiltiin kiroilemisen ilosta ja puhuttiin niin alatyylisesti muutoinkin, ettei se toiminut enää tehokeinona, kun se oli normaali tapa. Näyttämöpäivien esitteessä todetaan, että "Arto Salmisen runollinen ja raadollinen kieli..." Kysyn vaan, että mistä kohtaa kieli oli runollista, eikä se ollut edes raadollista. Se oli huonoa, roisia ja karmaisevaa suomen kieltä.
Jos jotain hyvää sanoisin, niin näyttelijät olivat hyviä ja tasaisia, mutta ohjaamalla uskon, että heistäkin olisi saatu vielä enemmän irti. Heistä tuli sellainen vaikutelma, että heillä olisi ollut vielä taitoa nostaa tasoa näyttelemisessä yksi tai kaksikin tasoa ylöspäin. Näyttelijät näyttelivät ansiokkaasti useita rooleja, ja saivat ne näyttämään erilaisilta.
Miehen Bändi (Helsinki): Miehen tanssi, pe 27.1.2017 klo 21.15 Vanha Sotku
Perjantain toinen ja viimeinen esitys räjäytti pankin. Tämä oli ehdottomasti näyttämöpäivien top3-kärkeä. Tämä esitys oli iloinen, vakava, hyväntuulinen, aito ja luonnollinen. Tämä oli miesten luonteva arkielämän esiintulo monilahjakkaine esiintyjineen. Perinteinen näytelmähän tämä ei ollut, vaan selkeästi monialainen performanssi sisältäen tanssia, musiikkia, puhetta, draamaa.
Tämän esityksen miinuspuoliin kuului se, että vaikka on kuinka lahjakkaita esiintyjiä lavalla, niin kaikkea ei tarvitse näyttää. Esityksen jännite, "draaman kaari", hieman notkahti siinä vaiheessa, kun esityksen sisään tuntui tulevan "toinen esitys" bändituokion muodossa. Siitäkin huolimatta, että esitetty musiikki oli hienoa ja sai paikkapaikoin tuijottamaan silmät selällään yksittäisiä taidon näytteitä, lahjakkuuksia. En ole myöskään ihan varma, että mahtoiko tämän esityksen oikea paikka olla harrastajateatteripäivät. Itselle tuli vahva epäilys siitä, että tekijöinä oli jo vähintään puoliammattilaisten joukko ellei jopa ihan ammattilaisia. Se myös aiheutti paikka paikoin sellaisen tunteen, että pojat näyttämöllä olivat niin hyviä, että olisin halunnut vielä enemmän, vielä täydellisemmän esityksen.
Tänä vuonna lippujen hankkiminen meni sikäli nappiin, että saimme liput juuri niihin esityksiin minne halusimmekin. Esityksiä oli tarjolla 13, joten kahdeksalla koetulla esityksellä saimme varsin kattavan kuvan näyttämöpäivien annista. Ajatukseni on kirjoittaa jokaisesta päivästä oma kirjoituksensa. Eli siis kokoan yleisiä fiiliksiä ja päivän esitykset samaan kirjoitukseen.
Jos joku ei tiedä, niin Työväen näyttämöpäivät on Suomen suurimpia harrastajateatteritapahtumia. Se järjestetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna, ja tänä vuonna oli 41. kerta. Tämän vuoden näyttämöpäivien ohjelmiston valitsijana on toiminut ohjaaja Miko Jaakkola ja hänen mukaansa ohjelmisto heijastelee maailmaa ympärillämme. Tänä vuonna näyttämöpäiville oli hakenut 42 kotimaista ja 4 kansainvälistä ryhmää. En tiedä mitä ja mistä se kertoo, että kuitenkin näyttämöpäivillä tuppaa olemaan vuodesta toiseen varsin vähän vaihtuvuutta ryhmissä. Tietyt porukat ovat siellä vuodesta toiseen: onko se niiden hyvyyttä vai valitsematta jääneiden ryhmien huonoutta, vai eikö joissain valitsematta jääneissä vain esitys ja näyttämöpäiville valittu "punainen lanka" kohtaa toisiaan. Mene ja tiedä... Joka tapauksessa minun ja seurueenikin mielestä esitysten taso näyttämöpäivillä, tänäkin vuonna, on varsin ailahteleva. Kaikkea nähdään, laidasta toiseen, se tietysti on osaltaan teatterin ja myös näyttämöpäivien suola.
AdAstra-teatteri (Jyväskylä): Turvapaikka, pe 27.1.2017 klo 16.40 Kansalaisopisto
Ensimmäinen esitys, teatteripäivien avaus, jätti kyllä tien ainoastaan ylöspäin. Jälkiviisaana voin todeta, että ehdottomasti koko viikonlopun huonoin esitys. Jälkiviisaana voin todeta senkin, että jos tämä olisi ollut mikä tahansa muu esitys kuin ihan ensimmäinen, olisimme lähteneet väliajalta pois. Tuntematon vieruskaverini sen tekikin.
Tämän esitys suurin ongelma oli teksti. Teksti oli yksinkertaisuudessaan mitäänsanomaton. Siinä käsiteltiin isoja, yhteiskunnallisestikin merkittäviä aiheita, keskusteltiin niistä, kuitenkin sanomatta niistä oikeasti yhtään mitään. Ja niitä aiheita oli yksinkertaisesti vaan liikaa. Ei mitenkään voi ennättää parissa tunnissa pintaa syvemmälle, jos yrittää koko maailman ottaa haltuunsa. Esityksessä ei ollut kunnon juonta, ja näytelmän kieli oli karmaisevaa. Se, jos mikä, viimeistään veti alta lipan. Kieli oli jopa roisia: kiroiltiin kiroilemisen ilosta ja puhuttiin niin alatyylisesti muutoinkin, ettei se toiminut enää tehokeinona, kun se oli normaali tapa. Näyttämöpäivien esitteessä todetaan, että "Arto Salmisen runollinen ja raadollinen kieli..." Kysyn vaan, että mistä kohtaa kieli oli runollista, eikä se ollut edes raadollista. Se oli huonoa, roisia ja karmaisevaa suomen kieltä.
Jos jotain hyvää sanoisin, niin näyttelijät olivat hyviä ja tasaisia, mutta ohjaamalla uskon, että heistäkin olisi saatu vielä enemmän irti. Heistä tuli sellainen vaikutelma, että heillä olisi ollut vielä taitoa nostaa tasoa näyttelemisessä yksi tai kaksikin tasoa ylöspäin. Näyttelijät näyttelivät ansiokkaasti useita rooleja, ja saivat ne näyttämään erilaisilta.
Miehen Bändi (Helsinki): Miehen tanssi, pe 27.1.2017 klo 21.15 Vanha Sotku
Perjantain toinen ja viimeinen esitys räjäytti pankin. Tämä oli ehdottomasti näyttämöpäivien top3-kärkeä. Tämä esitys oli iloinen, vakava, hyväntuulinen, aito ja luonnollinen. Tämä oli miesten luonteva arkielämän esiintulo monilahjakkaine esiintyjineen. Perinteinen näytelmähän tämä ei ollut, vaan selkeästi monialainen performanssi sisältäen tanssia, musiikkia, puhetta, draamaa.
Tämän esityksen miinuspuoliin kuului se, että vaikka on kuinka lahjakkaita esiintyjiä lavalla, niin kaikkea ei tarvitse näyttää. Esityksen jännite, "draaman kaari", hieman notkahti siinä vaiheessa, kun esityksen sisään tuntui tulevan "toinen esitys" bändituokion muodossa. Siitäkin huolimatta, että esitetty musiikki oli hienoa ja sai paikkapaikoin tuijottamaan silmät selällään yksittäisiä taidon näytteitä, lahjakkuuksia. En ole myöskään ihan varma, että mahtoiko tämän esityksen oikea paikka olla harrastajateatteripäivät. Itselle tuli vahva epäilys siitä, että tekijöinä oli jo vähintään puoliammattilaisten joukko ellei jopa ihan ammattilaisia. Se myös aiheutti paikka paikoin sellaisen tunteen, että pojat näyttämöllä olivat niin hyviä, että olisin halunnut vielä enemmän, vielä täydellisemmän esityksen.
Joensuun oopperayhdistys ry: Rigoletto. Carelia-sali, Joensuussa 26.1.2017.
Heti alkuun on sanottava, että tiedän, ettei ooppera ole teatteria. Mutta syy miksi ajattelin tästä kuitenkin myös tänne kirjoittaa, niin kyllä minä omassa luokituksessani oopperan myös jonkin sortin näyttämötaiteeksi luokittelen, olkoonkin, että musiikki on siinä ihan ylivoimaisesti tärkein elementti. Mutta jos olisi pelkästään musiikkia, niin silloinhan olisi kyse konsertista. Näyttämöllinen osuus tekee konsertista oopperaa. Näin ainakin minun tulkintani mukaan.
Heti seuraavaksi kerron sen, että minä en ymmärrä oopperasta mitään. Eli tätä kirjoitustani ei kannata ottaa minään kritiikkinä tai muuna sellaisena. Tämä on tarina siitä miten minä näin ja koin tämän Rigoletto-oopperan. Tämä oli minulle ehkä noin viides oopperakokemus. Yhden kerran olen käynyt Prahan oopperassa, yhden kerran olen käynyt Savonlinnan oopperajuhlilla ja ainakin yhden kerran olen käynyt aiemmin Carelia-salissa katsomassa/kuuntelemassa Joensuun oopperayhdistyksen esitystä. Ja se, että en ymmärrä ja tiedä oopperasta oikeastaan mitään, aiheutti minulle vähän ongelmia tämänkin oopperan suhteen.
Kun puhutaan jonkin sortin näyttämötaiteesta, kuitenkin, minulle on merkitsevää myös se tarina ja mitä sanotaan (tässä tapauksessa) lauletaan. Vaan kun en osaa tuota Italian kieltä, niin enhän minä mitään ymmärtänyt. Libretto kädessä ei auttanut pimeyden keskellä ja ennen näytöstä kerrottu yleinen juoni ei paljon auttanut varsinkaan ensimmäisen näytöksen osalta. Olin pihalla kuin lumiukko. Omapa oli hölmöys, ilmeisesti. Olisi vissiin pitänyt perehtyä etukäteen tarinan juoneen ja sisältöön. Oikeat oopperafanit varmaan osaavat nämä tarinat ja juonet ulkoa. Minusta, nimenomaan teatterifriikkinä, sellainen tuntuu todella oudolta. Ja siinäpä päästään taas ytimen äärelle. Eihän teatteria ja oopperaa tulisi vertailla mitenkään, vaan minkäs minä itselleni mahdan :-)
Joka tapauksessa kun tarina ei ollut tuttu, enkä siitä juuri mitään ymmärtänyt, keskityin musiikkiin. Ja ah, kyllä minä nautin. Musiikki oli upeaa, niin laulajat kuin orkesterikin. Välillä havahduin, että olin pitkän aikaa seurannut orkesterin soittajia. Välillä taas suljin silmäni ja kuuntelin vaan upeaa laulua. Yhden Gildan (Kaisa Ranta) soolon aikana tuli aivan pakottava tarve avata silmät ja katsoa, että mitä lavalla oikein tapahtuu, niin mielettömän hienolta hänen laulunsa kuulosti. Esitys kesti lähes kolme tuntia ja siitä huolimatta musiikki jaksoi kantaa. En pitkästynyt kertaakaan. Minä vain kuuntelin ja kuuntelin, ja nautin. NAUTIN!
Oopperan visuaalinen puoli oli ihan ok. Lavasteissa oli joitain ihmetyksiä aiheuttavia elementtejä esim. seinän tapetti näytti salin yläosaan ihan joltain lastenhuoneen pilvitapetilta. Olisi ollut hauska nähdä se lähempää, että millainen se oikeasti oli. Toisaalta edelleenkin oopperassa pääosassa ovat laulajat ja musiikki. Tuumailimme ystäväni kanssa, että jos lavalla olisikin Matti Salminen, eihän sinne muuta mahtuisikaan, eikä tarvitsisikaan. Hän pelkällä karismallaan täyttäisi koko lavan. Markku Pölösen ohjaus oli oman kokemukseni mukaan normaalia oopperaa hieman teatraalisempaa ja liikkuvampaa, mikä kyllä sopi erinomaisesti tähän oopperaan, jossa ei kuitenkaan näitä jo olemuksellaan lavan täyttäviä laulajia ollut mukana.
Mutta hieno ja upea oli tämä ooppera. Ei kaduta pätkääkään, että tuli lähdettyä. Ja lähden varmasti toistekin. Hienoa, että Joensuun oopperayhdistys jaksaa tuottaa paikallisestikin, tosin ammattilaisten voimin, näin hienoja elämyksiä meidän omaan maakuntaankin!
Heti seuraavaksi kerron sen, että minä en ymmärrä oopperasta mitään. Eli tätä kirjoitustani ei kannata ottaa minään kritiikkinä tai muuna sellaisena. Tämä on tarina siitä miten minä näin ja koin tämän Rigoletto-oopperan. Tämä oli minulle ehkä noin viides oopperakokemus. Yhden kerran olen käynyt Prahan oopperassa, yhden kerran olen käynyt Savonlinnan oopperajuhlilla ja ainakin yhden kerran olen käynyt aiemmin Carelia-salissa katsomassa/kuuntelemassa Joensuun oopperayhdistyksen esitystä. Ja se, että en ymmärrä ja tiedä oopperasta oikeastaan mitään, aiheutti minulle vähän ongelmia tämänkin oopperan suhteen.
Kun puhutaan jonkin sortin näyttämötaiteesta, kuitenkin, minulle on merkitsevää myös se tarina ja mitä sanotaan (tässä tapauksessa) lauletaan. Vaan kun en osaa tuota Italian kieltä, niin enhän minä mitään ymmärtänyt. Libretto kädessä ei auttanut pimeyden keskellä ja ennen näytöstä kerrottu yleinen juoni ei paljon auttanut varsinkaan ensimmäisen näytöksen osalta. Olin pihalla kuin lumiukko. Omapa oli hölmöys, ilmeisesti. Olisi vissiin pitänyt perehtyä etukäteen tarinan juoneen ja sisältöön. Oikeat oopperafanit varmaan osaavat nämä tarinat ja juonet ulkoa. Minusta, nimenomaan teatterifriikkinä, sellainen tuntuu todella oudolta. Ja siinäpä päästään taas ytimen äärelle. Eihän teatteria ja oopperaa tulisi vertailla mitenkään, vaan minkäs minä itselleni mahdan :-)
Joka tapauksessa kun tarina ei ollut tuttu, enkä siitä juuri mitään ymmärtänyt, keskityin musiikkiin. Ja ah, kyllä minä nautin. Musiikki oli upeaa, niin laulajat kuin orkesterikin. Välillä havahduin, että olin pitkän aikaa seurannut orkesterin soittajia. Välillä taas suljin silmäni ja kuuntelin vaan upeaa laulua. Yhden Gildan (Kaisa Ranta) soolon aikana tuli aivan pakottava tarve avata silmät ja katsoa, että mitä lavalla oikein tapahtuu, niin mielettömän hienolta hänen laulunsa kuulosti. Esitys kesti lähes kolme tuntia ja siitä huolimatta musiikki jaksoi kantaa. En pitkästynyt kertaakaan. Minä vain kuuntelin ja kuuntelin, ja nautin. NAUTIN!
Oopperan visuaalinen puoli oli ihan ok. Lavasteissa oli joitain ihmetyksiä aiheuttavia elementtejä esim. seinän tapetti näytti salin yläosaan ihan joltain lastenhuoneen pilvitapetilta. Olisi ollut hauska nähdä se lähempää, että millainen se oikeasti oli. Toisaalta edelleenkin oopperassa pääosassa ovat laulajat ja musiikki. Tuumailimme ystäväni kanssa, että jos lavalla olisikin Matti Salminen, eihän sinne muuta mahtuisikaan, eikä tarvitsisikaan. Hän pelkällä karismallaan täyttäisi koko lavan. Markku Pölösen ohjaus oli oman kokemukseni mukaan normaalia oopperaa hieman teatraalisempaa ja liikkuvampaa, mikä kyllä sopi erinomaisesti tähän oopperaan, jossa ei kuitenkaan näitä jo olemuksellaan lavan täyttäviä laulajia ollut mukana.
Mutta hieno ja upea oli tämä ooppera. Ei kaduta pätkääkään, että tuli lähdettyä. Ja lähden varmasti toistekin. Hienoa, että Joensuun oopperayhdistys jaksaa tuottaa paikallisestikin, tosin ammattilaisten voimin, näin hienoja elämyksiä meidän omaan maakuntaankin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)