sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

RajaSpeksi: Sirkus Infernis. Ravintola Kerubin salissa, Joensuussa 10.4.2018.

Ostin liput mielenkiinnosta. Esitykset ovat aiempina vuosina olleet loppuunmyytyjä, minulta nämä ovat aiemmin menneet aivan ohi. Loppuunmyytyjä taitavat olla tänäkin vuonna. Toinen kiinnostava elementti oli tiedossani oleva improvisaation yhdistäminen teatteriin.

Paikalle päästyä en ihmettellyt yhtään, että on mennyt ohi aiempina vuosina. Olimme ystäväni kanssa varsinaisia ikäloppuja yleisössä, joka koostui vähän päälle parikymppisistä opiskelijoista.

Esityksen improvisaatio-osuus kuulosti mielenkiintoiselta. Yleisö saattoi osallistua esitykseen huutamalla "omstart", jolloin näytelmää esitettiin uudelleen. Huutaja saattoi omstart-huudon lisäksi myös antaa määräyksen kuinka esitys uudelleen tehtäisiin. 


Ensimmäiseksi haluan antaa isot kumarrukset nuorille harrastajanäyttelijöille uskalluksesta tarttua vaativaan improvisaatioon. Mutta tähän liittyi myös tämän esityksen ongelmat mielestäni. Ensimmäinen ongelma oli se varsinainen näytelmä kaiken alla. Se oli käsikirjoitukseltaan varsin mitäänsanomaton, ryhmän sisällä käsikirjoitettu. Ehkä heidän tarkoituskaan ei ollut tavoitella itse käsikirjoituksella mitään yleviä, improvisaation osuus oli lienee se tärkein. Mutta... kun se, sinänsä kohtuuhyvin toteutettu improvisaatiokin jää suurimmassa osassa kohtauksista irralliseksi improiluksi, saatoin vilpittömästi väliajan alkaessa todeta ystävälleni, että lähdetäänkö kotiin. Ja yhteistuumin lähdettiin. Olo oli sellainen, että tämä on nyt jo todellakin nähty.

Vaikka läksimmekin kesken pois, totesin, ettei tämä ole lähellekään huonoimpia näkemiä esityksiä, ehei. Sen vuoksi ei olisi tarvinnut lähteä pois. Nuoret olivat innostuneita, esitys oli reipas ja vaudikas, jossa hyödynnettiin runsaasti musiikkia ja tanssia. Mutta kun esitys oli jo tavallaan nähty; itse näytelmä ei jättänyt kutketta, että mitähän tapahtuman pitää ja irralliset improtkin oli nähty. Jälkeenpäin mietin, että olisipas kiva nähdä tällä tyylillä tehty hyvän käsikirjoituksen omaava oikea näytelmä, jossa improtkin toteutettaisiin niin, ettei näytelmä keskeytyisi, vaan joko edelliset tilanteet esitettäisiin uudelleen toivotulla tyylillä tai sitten näytelmä jatkuisi omstart-huudosta uudella toivotulla tavalla. Mutta tämäpä olisikin jo niin haastavaa näyttelijöille, että vaatisi joukon ammattilaisia tekijöikseen. Vaan voisipa olla avartavaa myös katsojalle nähdä samaa esitystä usein eri tavoin tehtynä. Jään odottamaan!

Joka tapauksessa on hienoa, että nuoret ovat innostuneita teatterin tekemisestä, ja tässä tapauksessa oikeastaan oli vielä hienompaa, että sali oli täynnä nuoria katsojia, jotka tuntuivat nauttivan näkemästään. Se, että minä en tästä mitään saanut, on minun ongelmani. Pitääkö sitä mennä katsomaan esityksiä, jonka kohderyhmään en selkeästi edes kuulu? Ehkä minä en ole tosiaan enää niin nuori kuin mieli aina välillä väittää :-)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Hannele Turunen: Vuosisadan rakkaustarina. Enon Louhiojalla, Louhitalossa to 8.3.2018.

Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise. Lyhykäisyydessään totean, että en ole mikään runoihminen, mutta kun runot tulkitaan, niin ne käyvät elämään ja silloin myös runoja on nautinnollista katsoa ja kuunnella. Niin kävi tässä esityksessä. Ei tämä mitään perinteistä runonlausuntaa ollut, mutta ei ollut aihekaan mikään kevyt. Jos nämä eivät pelota, niin menkää ihmeessä katsomaan, jos esitys kohdalle osuu. Suosittelen kyllä!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Juuso Kekkonen: Outo homo. Joensuun kaupunginteatteri, pieni näyttämö 27.2.2018.

Olipas se esitys. Vaikuttava ja ajatuksia herättävä. Enpä muista, että olisin koskaan ollut katsomassa lähes 3,5 tuntia kestävää monologia. Ja harvassa ovat ne tuon mittaiset esitykset ylipäänsäkään, etten valittaisi niiden olevan liian pitkiä. Outo homo ei ollut liian pitkä. Olisin voinut katsoa sitä vaikka pidempäänkin. Joskin tuskin se olisi huonommaksikaan tullut, vaikka olisi ollut vähän lyhyempikin, mutta ei sille toisaalta ollut mielestäni mitään tarvettakaan. Se, että yksi ihminen vangitsee minut seuraamaan itseään ja tarinaansa näin pitkäksi aikaa on luonnollisestikin huikea suoritus.

Kyseessä on esitys, ei näytelmä. Juuso Kekkonen kertoo tarinaansa. Esityksen jälkeen jäin miettimään sitä, että ihan kaikkea en välttämättä olisi halunnut kuulla, ihan kaikki ei mielestäni kuulu minulle tai ylipäänsäkään muille ihmisille. Mutta toisaalta, koska kyseessä on teatteriesitys, en voi olla varma, että onko kaikki kuitenkaan totta vai ei. Ja loppujen lopuksi sillä ei ole merkitystäkään.

Kekkonen kertoi tarinaansa seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta. Hän kertoi sen hyvin voimakkaasti huumorin keinoin. Yleisö nauroi tuon tuostakin, minäkin välillä, vaikka olenkin varsin huono teatterissa nauramaan. Toisaalta minua kyllä häiritsi muutamien lähellä istuvien katsojien "perseensä pohjasta ulvominen" kahdestakin syystä: onko tuommoinen ulvominen oikeasti aitoa ja toisaalta vaikka esitys oli tehty hauskaksi ei itse asia ollut ollenkaan hauskaa. Se minua häiritsikin esityksessä: miksi kaikki vakavat asiat tulevat kuunnelluiksi vasta kun niistä tekee vitsiä? Mietin sitäkin, että miltä olisi tuntunut, jos esitys olisikin ollut nk. vakava. No, sitä on toisaalta turha pohtia, sillä esitys oli kokonaisuus juuri tällaisenaan. Ja sitä paitsi, ilman huumoria minäkin olisin saattanut nukahtaa jo ensimmäisen puolituntisen aikana.

Esityksessä oli hämmentävää myös esiintyjän alastomuus katsojien edessä. Tarina oli niin avoin ja vaikuttava, että Kekkonen oli koko ajan ikään kuin alastomana edessämme. Tämän vuoksi tarinan loppupuolella tapahtuva fyysinen alastomuus ei hämmentänyt mitenkään. Oikeastaan päin vastoin. Vaikka Kekkonen oli edessämme täysin alasti, hänen tarinansa jatkui niin voimakkaana, että katse hakeutui silmiin ja keskittyi tarinaan. Toisissa olosuhteissa edessä oleva alaston kroppa olisi vienyt kaiken huomion. Nyt se oli todellakin toissijaista. Kun seisoo yleisön edessä henkisesti alastomana, fyysinen alastomus menettää merkityksensä.

Esitys loppui Kekkosen toteamukseen ja toiveeseen siitä, ettei kenenkään aika ainakaan mennyt hukkaan esitystä katsoessa. Ei mennyt, ei todellakaan. Ja nyt jos koskaan suosittelen kaikkia menemään katsomaan, vielä on muutama esitys jäljellä eri puolilla Suomea.



lauantai 3. helmikuuta 2018

Työväen näyttämöpäivät 26.-28.1.2018, Mikkelissä

Työväen näyttämöpäivät, jo perinteeksi muodostunut teatterivuoden avaus. Tosin tänäkin vuonna ennätin jo yhden esityksen nähdä ennen näyttämöpäiviä, mutta silti: tästä se vuosi niin kuin käynnistyy.

Tänä vuonna kävin Mikkelissä katsomassa seitsemän esitystä, sekä yhden esityksen olin nähnyt jo ennen näyttämöpäiviä. Aika hyvä kattaus tuli nautiskeltua näyttämöpäivien annista, kun tarjolla oli yhteensä kolmetoista esitystä. Tämän perusteella voin helposti sanoa, että tänä vuonna kokonaistaso oli aiempaa paljon parempi ja ennen kaikkea tasaisempi. Viime vuonna läksimme muutamasta esityksestä kesken poiskin. Tänä vuonna tällaista ei tapahtunut. Yhdestä (Ryhmä Neitilä: Pieta) ehkä olisimme lähteneet, mutta kun ei ollut väliaikaa, niin tuli nuokuttua sitten esitys loppuun saakka. Tosin tässäkin esityksessä oli omat hyvätkin hetkensä, ja tämäkään esitys ei ollut niin huono kuin yksikään viime vuonna.

Jos oli monia oikeasti hyviäkin esityksiä, niin paras kaikistakin löytyi heti ja helposti. Tikkurilan Teatterin esittämä "Tyttö ja varis" oli niin taitavaa ja vangitsevaa teatteria, että se imi mukaansa ensi sekunneilta ja piti otteessaan viime sekuntiin saakka. Ja sitä olisi voinut vielä katsoa vaikka tovin lisääkin. Tämä esitys voitti tänä vuonna myös näyttämöpäivien yleisöäänestyksen. Tänä vuonna tehtiin historiaa tällä saralla. Ensimmäistä kertaa voitti esitys, jonka halusimme voittavankin. Ja eipä ole kovin usein sattunut sitäkään, että edes näkemämme esitys olisi voittanut. Nyt voitti ja aiheesta. Päätöstilaisuudessa raatikin hehkutti esitystä sanoen, sen olevan jo parempi versio kuin Tampereen Teatterin esitys. Tähän en voi ottaa kantaa, kun Tampereen versio on näkemättä, mutta Tikkurilan versio oli loistava, ja vielä kun muistaa, että tekijät ovat harrastajia.

Tässäpä ne tärkeimmät lienee näiltä päiviltä. Ensi vuotta odottelemaan, ei muu auta. Mutta tässä vielä nähdyt esitykset:

Perjantai 26.1.2018


* Ryhmä Neitilä: Pieta. Kulttuuritalo Tempo, klo 17.00.
* Tikkurilan Teatteri: Tyttö ja varis. Musiikkiopisto, klo 19.00


Lauantai 27.1.2018

* Jyväskylän Huoneteatteri: Sarasvatin hiekkaa. Mikkelin teatteri, suuri näyttämö, klo 10.00.
* Tukkateatteri: Parisuhdemonologit. Mikkelin teatteri, pieni näyttämö, klo 15.00.
* Kajaanin Harrastajateatteri: Beowulf & Grendel - musikaali Simasalin verisistä tapahtumista. Mikkelin teatteri, suuri näyttämö, klo 19.00.


Sunnuntai 28.1.2018

* Legioonateatteri: Pelko pois, Rosemarie! Mikkelin teatteri, suuri näyttämö, klo 11.00.
* Otava Ensemble: Sanamyrsky. Musiikkiopisto, klo 14.00. 

Joensuun ylioppilasteatteri: Pisarat XV. Joensuun Pakkahuoneella 18.1.2018.

Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.