Pitkästä aikaa menin teatteriin vailla minkäänlaisia odotuksia. Teatterin tekijöiden puolesta olisin voinut ladata kovatkin odotukset, toisaalta näytelmän nimi ja ennakkotiedossani oleva sisältö jättivät vähän epäilyksen mielialan. Mitäpä sitten sain? Sympaattisen ja hyväntuulisen musiikkinäytelmän, tuulahduksen vanhojen Suomifilmien maailmaan, taidokkaasti esitettynä.
Esityksen jälkeen kuvailin näytelmää jotenkin tähän tyyliin: sisällöllisesti "höttöä", mutta taidokkaasti esittettynä. Sitä samaa mieltä olen edelleen. Teksti oli sellaista kesäteatteritavaraa, mutta toki on syytä muistaa, että tämän esityksen ensi-ilta olikin viime vuonna kesäteatterikaudella. Eli sopii hyvin kuvaan. Ei kesäteatterin tarvitsekaan olla, tai oikeastaan edes pidä olla mitään vakavaa draamaa, vaan juuri tämän esityksen kaltaista kepeää viihdettä, jossa jotain pientä yllätystäkin on, niinkuin ehkä tässäkin.
Musiikki oli tässäkin esityksessä vahvasti keskiössä, niinkuin Ohvanassa aina. Onhan kyse musiikkiteatterista ja lauluvoimaa Ohvanan väellä riittää. Olisi järjetöntä jättää se hyödyntämättä. Ihanaa vain istua ja nautiskella hyvästä laulusta ja hulvattoman hienosti tehdystä 50-luvun Suomifilmistä, tai siis teatterista. Ja kun vielä lavastus ja tarpeistokin oli toteutettu tyylikkäästi ajankuvaa kunnioittaen, niin mukavahan tämän parissa oli ilta viettää.
Erityisesti ilahdutti: Koskaan Ohvanassa käydessä ei ole tarvinnut pettyä laulamiseen. Ei tarvinnut tänäänkään. Samuli Moilanen erityisesti oli kyllä taas niin upeaa kuultavaa, että huh huh!
Erikoista: Meitä oli katsomossa varsin vähän väkeä. Oli mukavaa vaihteeksi istuakin teatterissa pöytäkunnittain, jonka äärellä saatoimme nautiskella lipunhintaan kuuluvat väliaikakahvit, ja ei kai tuo olisi ketään häirinnyt, vaikka olisi siinä vielä esitystä katsoessakin nautiskellut kahveja samalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti