sunnuntai 22. huhtikuuta 2018
Outokummun Teatteri: Kulttuuriteko. Kulttuuritalo Maritassa, Outokummussa su 8.4.2018 klo 18.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2018
RajaSpeksi: Sirkus Infernis. Ravintola Kerubin salissa, Joensuussa 10.4.2018.
Ostin liput mielenkiinnosta. Esitykset ovat aiempina vuosina olleet loppuunmyytyjä, minulta nämä ovat aiemmin menneet aivan ohi. Loppuunmyytyjä taitavat olla tänäkin vuonna. Toinen kiinnostava elementti oli tiedossani oleva improvisaation yhdistäminen teatteriin.
Paikalle päästyä en ihmettellyt yhtään, että on mennyt ohi aiempina vuosina. Olimme ystäväni kanssa varsinaisia ikäloppuja yleisössä, joka koostui vähän päälle parikymppisistä opiskelijoista.
Esityksen improvisaatio-osuus kuulosti mielenkiintoiselta. Yleisö saattoi osallistua esitykseen huutamalla "omstart", jolloin näytelmää esitettiin uudelleen. Huutaja saattoi omstart-huudon lisäksi myös antaa määräyksen kuinka esitys uudelleen tehtäisiin.
Ensimmäiseksi haluan antaa isot kumarrukset nuorille harrastajanäyttelijöille uskalluksesta tarttua vaativaan improvisaatioon. Mutta tähän liittyi myös tämän esityksen ongelmat mielestäni. Ensimmäinen ongelma oli se varsinainen näytelmä kaiken alla. Se oli käsikirjoitukseltaan varsin mitäänsanomaton, ryhmän sisällä käsikirjoitettu. Ehkä heidän tarkoituskaan ei ollut tavoitella itse käsikirjoituksella mitään yleviä, improvisaation osuus oli lienee se tärkein. Mutta... kun se, sinänsä kohtuuhyvin toteutettu improvisaatiokin jää suurimmassa osassa kohtauksista irralliseksi improiluksi, saatoin vilpittömästi väliajan alkaessa todeta ystävälleni, että lähdetäänkö kotiin. Ja yhteistuumin lähdettiin. Olo oli sellainen, että tämä on nyt jo todellakin nähty.
Vaikka läksimmekin kesken pois, totesin, ettei tämä ole lähellekään huonoimpia näkemiä esityksiä, ehei. Sen vuoksi ei olisi tarvinnut lähteä pois. Nuoret olivat innostuneita, esitys oli reipas ja vaudikas, jossa hyödynnettiin runsaasti musiikkia ja tanssia. Mutta kun esitys oli jo tavallaan nähty; itse näytelmä ei jättänyt kutketta, että mitähän tapahtuman pitää ja irralliset improtkin oli nähty. Jälkeenpäin mietin, että olisipas kiva nähdä tällä tyylillä tehty hyvän käsikirjoituksen omaava oikea näytelmä, jossa improtkin toteutettaisiin niin, ettei näytelmä keskeytyisi, vaan joko edelliset tilanteet esitettäisiin uudelleen toivotulla tyylillä tai sitten näytelmä jatkuisi omstart-huudosta uudella toivotulla tavalla. Mutta tämäpä olisikin jo niin haastavaa näyttelijöille, että vaatisi joukon ammattilaisia tekijöikseen. Vaan voisipa olla avartavaa myös katsojalle nähdä samaa esitystä usein eri tavoin tehtynä. Jään odottamaan!
Joka tapauksessa on hienoa, että nuoret ovat innostuneita teatterin tekemisestä, ja tässä tapauksessa oikeastaan oli vielä hienompaa, että sali oli täynnä nuoria katsojia, jotka tuntuivat nauttivan näkemästään. Se, että minä en tästä mitään saanut, on minun ongelmani. Pitääkö sitä mennä katsomaan esityksiä, jonka kohderyhmään en selkeästi edes kuulu? Ehkä minä en ole tosiaan enää niin nuori kuin mieli aina välillä väittää :-)
Paikalle päästyä en ihmettellyt yhtään, että on mennyt ohi aiempina vuosina. Olimme ystäväni kanssa varsinaisia ikäloppuja yleisössä, joka koostui vähän päälle parikymppisistä opiskelijoista.
Esityksen improvisaatio-osuus kuulosti mielenkiintoiselta. Yleisö saattoi osallistua esitykseen huutamalla "omstart", jolloin näytelmää esitettiin uudelleen. Huutaja saattoi omstart-huudon lisäksi myös antaa määräyksen kuinka esitys uudelleen tehtäisiin.
Ensimmäiseksi haluan antaa isot kumarrukset nuorille harrastajanäyttelijöille uskalluksesta tarttua vaativaan improvisaatioon. Mutta tähän liittyi myös tämän esityksen ongelmat mielestäni. Ensimmäinen ongelma oli se varsinainen näytelmä kaiken alla. Se oli käsikirjoitukseltaan varsin mitäänsanomaton, ryhmän sisällä käsikirjoitettu. Ehkä heidän tarkoituskaan ei ollut tavoitella itse käsikirjoituksella mitään yleviä, improvisaation osuus oli lienee se tärkein. Mutta... kun se, sinänsä kohtuuhyvin toteutettu improvisaatiokin jää suurimmassa osassa kohtauksista irralliseksi improiluksi, saatoin vilpittömästi väliajan alkaessa todeta ystävälleni, että lähdetäänkö kotiin. Ja yhteistuumin lähdettiin. Olo oli sellainen, että tämä on nyt jo todellakin nähty.
Vaikka läksimmekin kesken pois, totesin, ettei tämä ole lähellekään huonoimpia näkemiä esityksiä, ehei. Sen vuoksi ei olisi tarvinnut lähteä pois. Nuoret olivat innostuneita, esitys oli reipas ja vaudikas, jossa hyödynnettiin runsaasti musiikkia ja tanssia. Mutta kun esitys oli jo tavallaan nähty; itse näytelmä ei jättänyt kutketta, että mitähän tapahtuman pitää ja irralliset improtkin oli nähty. Jälkeenpäin mietin, että olisipas kiva nähdä tällä tyylillä tehty hyvän käsikirjoituksen omaava oikea näytelmä, jossa improtkin toteutettaisiin niin, ettei näytelmä keskeytyisi, vaan joko edelliset tilanteet esitettäisiin uudelleen toivotulla tyylillä tai sitten näytelmä jatkuisi omstart-huudosta uudella toivotulla tavalla. Mutta tämäpä olisikin jo niin haastavaa näyttelijöille, että vaatisi joukon ammattilaisia tekijöikseen. Vaan voisipa olla avartavaa myös katsojalle nähdä samaa esitystä usein eri tavoin tehtynä. Jään odottamaan!
Joka tapauksessa on hienoa, että nuoret ovat innostuneita teatterin tekemisestä, ja tässä tapauksessa oikeastaan oli vielä hienompaa, että sali oli täynnä nuoria katsojia, jotka tuntuivat nauttivan näkemästään. Se, että minä en tästä mitään saanut, on minun ongelmani. Pitääkö sitä mennä katsomaan esityksiä, jonka kohderyhmään en selkeästi edes kuulu? Ehkä minä en ole tosiaan enää niin nuori kuin mieli aina välillä väittää :-)
maanantai 2. huhtikuuta 2018
Veräjä: Ristin juurella. Enon kirkossa 30.3.2018 klo 15.00, ensi-ilta.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2018
Hannele Turunen: Vuosisadan rakkaustarina. Enon Louhiojalla, Louhitalossa to 8.3.2018.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise. Lyhykäisyydessään totean, että en ole mikään runoihminen, mutta kun runot tulkitaan, niin ne käyvät elämään ja silloin myös runoja on nautinnollista katsoa ja kuunnella. Niin kävi tässä esityksessä. Ei tämä mitään perinteistä runonlausuntaa ollut, mutta ei ollut aihekaan mikään kevyt. Jos nämä eivät pelota, niin menkää ihmeessä katsomaan, jos esitys kohdalle osuu. Suosittelen kyllä!
sunnuntai 4. maaliskuuta 2018
Juuso Kekkonen: Outo homo. Joensuun kaupunginteatteri, pieni näyttämö 27.2.2018.
Olipas se esitys. Vaikuttava ja ajatuksia herättävä. Enpä muista, että olisin koskaan ollut katsomassa lähes 3,5 tuntia kestävää monologia. Ja harvassa ovat ne tuon mittaiset esitykset ylipäänsäkään, etten valittaisi niiden olevan liian pitkiä. Outo homo ei ollut liian pitkä. Olisin voinut katsoa sitä vaikka pidempäänkin. Joskin tuskin se olisi huonommaksikaan tullut, vaikka olisi ollut vähän lyhyempikin, mutta ei sille toisaalta ollut mielestäni mitään tarvettakaan. Se, että yksi ihminen vangitsee minut seuraamaan itseään ja tarinaansa näin pitkäksi aikaa on luonnollisestikin huikea suoritus.
Kyseessä on esitys, ei näytelmä. Juuso Kekkonen kertoo tarinaansa. Esityksen jälkeen jäin miettimään sitä, että ihan kaikkea en välttämättä olisi halunnut kuulla, ihan kaikki ei mielestäni kuulu minulle tai ylipäänsäkään muille ihmisille. Mutta toisaalta, koska kyseessä on teatteriesitys, en voi olla varma, että onko kaikki kuitenkaan totta vai ei. Ja loppujen lopuksi sillä ei ole merkitystäkään.
Kekkonen kertoi tarinaansa seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta. Hän kertoi sen hyvin voimakkaasti huumorin keinoin. Yleisö nauroi tuon tuostakin, minäkin välillä, vaikka olenkin varsin huono teatterissa nauramaan. Toisaalta minua kyllä häiritsi muutamien lähellä istuvien katsojien "perseensä pohjasta ulvominen" kahdestakin syystä: onko tuommoinen ulvominen oikeasti aitoa ja toisaalta vaikka esitys oli tehty hauskaksi ei itse asia ollut ollenkaan hauskaa. Se minua häiritsikin esityksessä: miksi kaikki vakavat asiat tulevat kuunnelluiksi vasta kun niistä tekee vitsiä? Mietin sitäkin, että miltä olisi tuntunut, jos esitys olisikin ollut nk. vakava. No, sitä on toisaalta turha pohtia, sillä esitys oli kokonaisuus juuri tällaisenaan. Ja sitä paitsi, ilman huumoria minäkin olisin saattanut nukahtaa jo ensimmäisen puolituntisen aikana.
Esityksessä oli hämmentävää myös esiintyjän alastomuus katsojien edessä. Tarina oli niin avoin ja vaikuttava, että Kekkonen oli koko ajan ikään kuin alastomana edessämme. Tämän vuoksi tarinan loppupuolella tapahtuva fyysinen alastomuus ei hämmentänyt mitenkään. Oikeastaan päin vastoin. Vaikka Kekkonen oli edessämme täysin alasti, hänen tarinansa jatkui niin voimakkaana, että katse hakeutui silmiin ja keskittyi tarinaan. Toisissa olosuhteissa edessä oleva alaston kroppa olisi vienyt kaiken huomion. Nyt se oli todellakin toissijaista. Kun seisoo yleisön edessä henkisesti alastomana, fyysinen alastomus menettää merkityksensä.
Esitys loppui Kekkosen toteamukseen ja toiveeseen siitä, ettei kenenkään aika ainakaan mennyt hukkaan esitystä katsoessa. Ei mennyt, ei todellakaan. Ja nyt jos koskaan suosittelen kaikkia menemään katsomaan, vielä on muutama esitys jäljellä eri puolilla Suomea.
Kyseessä on esitys, ei näytelmä. Juuso Kekkonen kertoo tarinaansa. Esityksen jälkeen jäin miettimään sitä, että ihan kaikkea en välttämättä olisi halunnut kuulla, ihan kaikki ei mielestäni kuulu minulle tai ylipäänsäkään muille ihmisille. Mutta toisaalta, koska kyseessä on teatteriesitys, en voi olla varma, että onko kaikki kuitenkaan totta vai ei. Ja loppujen lopuksi sillä ei ole merkitystäkään.
Kekkonen kertoi tarinaansa seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta. Hän kertoi sen hyvin voimakkaasti huumorin keinoin. Yleisö nauroi tuon tuostakin, minäkin välillä, vaikka olenkin varsin huono teatterissa nauramaan. Toisaalta minua kyllä häiritsi muutamien lähellä istuvien katsojien "perseensä pohjasta ulvominen" kahdestakin syystä: onko tuommoinen ulvominen oikeasti aitoa ja toisaalta vaikka esitys oli tehty hauskaksi ei itse asia ollut ollenkaan hauskaa. Se minua häiritsikin esityksessä: miksi kaikki vakavat asiat tulevat kuunnelluiksi vasta kun niistä tekee vitsiä? Mietin sitäkin, että miltä olisi tuntunut, jos esitys olisikin ollut nk. vakava. No, sitä on toisaalta turha pohtia, sillä esitys oli kokonaisuus juuri tällaisenaan. Ja sitä paitsi, ilman huumoria minäkin olisin saattanut nukahtaa jo ensimmäisen puolituntisen aikana.
Esityksessä oli hämmentävää myös esiintyjän alastomuus katsojien edessä. Tarina oli niin avoin ja vaikuttava, että Kekkonen oli koko ajan ikään kuin alastomana edessämme. Tämän vuoksi tarinan loppupuolella tapahtuva fyysinen alastomuus ei hämmentänyt mitenkään. Oikeastaan päin vastoin. Vaikka Kekkonen oli edessämme täysin alasti, hänen tarinansa jatkui niin voimakkaana, että katse hakeutui silmiin ja keskittyi tarinaan. Toisissa olosuhteissa edessä oleva alaston kroppa olisi vienyt kaiken huomion. Nyt se oli todellakin toissijaista. Kun seisoo yleisön edessä henkisesti alastomana, fyysinen alastomus menettää merkityksensä.
Esitys loppui Kekkosen toteamukseen ja toiveeseen siitä, ettei kenenkään aika ainakaan mennyt hukkaan esitystä katsoessa. Ei mennyt, ei todellakaan. Ja nyt jos koskaan suosittelen kaikkia menemään katsomaan, vielä on muutama esitys jäljellä eri puolilla Suomea.
lauantai 3. helmikuuta 2018
Työväen näyttämöpäivät 26.-28.1.2018, Mikkelissä
Työväen näyttämöpäivät, jo perinteeksi muodostunut teatterivuoden avaus. Tosin tänäkin vuonna ennätin jo yhden esityksen nähdä ennen näyttämöpäiviä, mutta silti: tästä se vuosi niin kuin käynnistyy.
Tänä vuonna kävin Mikkelissä katsomassa seitsemän esitystä, sekä yhden esityksen olin nähnyt jo ennen näyttämöpäiviä. Aika hyvä kattaus tuli nautiskeltua näyttämöpäivien annista, kun tarjolla oli yhteensä kolmetoista esitystä. Tämän perusteella voin helposti sanoa, että tänä vuonna kokonaistaso oli aiempaa paljon parempi ja ennen kaikkea tasaisempi. Viime vuonna läksimme muutamasta esityksestä kesken poiskin. Tänä vuonna tällaista ei tapahtunut. Yhdestä (Ryhmä Neitilä: Pieta) ehkä olisimme lähteneet, mutta kun ei ollut väliaikaa, niin tuli nuokuttua sitten esitys loppuun saakka. Tosin tässäkin esityksessä oli omat hyvätkin hetkensä, ja tämäkään esitys ei ollut niin huono kuin yksikään viime vuonna.
Jos oli monia oikeasti hyviäkin esityksiä, niin paras kaikistakin löytyi heti ja helposti. Tikkurilan Teatterin esittämä "Tyttö ja varis" oli niin taitavaa ja vangitsevaa teatteria, että se imi mukaansa ensi sekunneilta ja piti otteessaan viime sekuntiin saakka. Ja sitä olisi voinut vielä katsoa vaikka tovin lisääkin. Tämä esitys voitti tänä vuonna myös näyttämöpäivien yleisöäänestyksen. Tänä vuonna tehtiin historiaa tällä saralla. Ensimmäistä kertaa voitti esitys, jonka halusimme voittavankin. Ja eipä ole kovin usein sattunut sitäkään, että edes näkemämme esitys olisi voittanut. Nyt voitti ja aiheesta. Päätöstilaisuudessa raatikin hehkutti esitystä sanoen, sen olevan jo parempi versio kuin Tampereen Teatterin esitys. Tähän en voi ottaa kantaa, kun Tampereen versio on näkemättä, mutta Tikkurilan versio oli loistava, ja vielä kun muistaa, että tekijät ovat harrastajia.
Tässäpä ne tärkeimmät lienee näiltä päiviltä. Ensi vuotta odottelemaan, ei muu auta. Mutta tässä vielä nähdyt esitykset:
Perjantai 26.1.2018
* Ryhmä Neitilä: Pieta. Kulttuuritalo Tempo, klo 17.00.
* Tikkurilan Teatteri: Tyttö ja varis. Musiikkiopisto, klo 19.00
Lauantai 27.1.2018
* Jyväskylän Huoneteatteri: Sarasvatin hiekkaa. Mikkelin teatteri, suuri näyttämö, klo 10.00.
* Tukkateatteri: Parisuhdemonologit. Mikkelin teatteri, pieni näyttämö, klo 15.00.
* Kajaanin Harrastajateatteri: Beowulf & Grendel - musikaali Simasalin verisistä tapahtumista. Mikkelin teatteri, suuri näyttämö, klo 19.00.
Sunnuntai 28.1.2018
* Legioonateatteri: Pelko pois, Rosemarie! Mikkelin teatteri, suuri näyttämö, klo 11.00.
* Otava Ensemble: Sanamyrsky. Musiikkiopisto, klo 14.00.
Tänä vuonna kävin Mikkelissä katsomassa seitsemän esitystä, sekä yhden esityksen olin nähnyt jo ennen näyttämöpäiviä. Aika hyvä kattaus tuli nautiskeltua näyttämöpäivien annista, kun tarjolla oli yhteensä kolmetoista esitystä. Tämän perusteella voin helposti sanoa, että tänä vuonna kokonaistaso oli aiempaa paljon parempi ja ennen kaikkea tasaisempi. Viime vuonna läksimme muutamasta esityksestä kesken poiskin. Tänä vuonna tällaista ei tapahtunut. Yhdestä (Ryhmä Neitilä: Pieta) ehkä olisimme lähteneet, mutta kun ei ollut väliaikaa, niin tuli nuokuttua sitten esitys loppuun saakka. Tosin tässäkin esityksessä oli omat hyvätkin hetkensä, ja tämäkään esitys ei ollut niin huono kuin yksikään viime vuonna.
Jos oli monia oikeasti hyviäkin esityksiä, niin paras kaikistakin löytyi heti ja helposti. Tikkurilan Teatterin esittämä "Tyttö ja varis" oli niin taitavaa ja vangitsevaa teatteria, että se imi mukaansa ensi sekunneilta ja piti otteessaan viime sekuntiin saakka. Ja sitä olisi voinut vielä katsoa vaikka tovin lisääkin. Tämä esitys voitti tänä vuonna myös näyttämöpäivien yleisöäänestyksen. Tänä vuonna tehtiin historiaa tällä saralla. Ensimmäistä kertaa voitti esitys, jonka halusimme voittavankin. Ja eipä ole kovin usein sattunut sitäkään, että edes näkemämme esitys olisi voittanut. Nyt voitti ja aiheesta. Päätöstilaisuudessa raatikin hehkutti esitystä sanoen, sen olevan jo parempi versio kuin Tampereen Teatterin esitys. Tähän en voi ottaa kantaa, kun Tampereen versio on näkemättä, mutta Tikkurilan versio oli loistava, ja vielä kun muistaa, että tekijät ovat harrastajia.
Tässäpä ne tärkeimmät lienee näiltä päiviltä. Ensi vuotta odottelemaan, ei muu auta. Mutta tässä vielä nähdyt esitykset:
Perjantai 26.1.2018
* Ryhmä Neitilä: Pieta. Kulttuuritalo Tempo, klo 17.00.
* Tikkurilan Teatteri: Tyttö ja varis. Musiikkiopisto, klo 19.00
Lauantai 27.1.2018
* Jyväskylän Huoneteatteri: Sarasvatin hiekkaa. Mikkelin teatteri, suuri näyttämö, klo 10.00.
* Tukkateatteri: Parisuhdemonologit. Mikkelin teatteri, pieni näyttämö, klo 15.00.
* Kajaanin Harrastajateatteri: Beowulf & Grendel - musikaali Simasalin verisistä tapahtumista. Mikkelin teatteri, suuri näyttämö, klo 19.00.
Sunnuntai 28.1.2018
* Legioonateatteri: Pelko pois, Rosemarie! Mikkelin teatteri, suuri näyttämö, klo 11.00.
* Otava Ensemble: Sanamyrsky. Musiikkiopisto, klo 14.00.
Joensuun ylioppilasteatteri: Pisarat XV. Joensuun Pakkahuoneella 18.1.2018.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
Joensuun kaupunginteatteri, pieni näyttämö: Koirantähdestä pohjoiseen. Joensuussa 14.12.2017.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
maanantai 4. joulukuuta 2017
Joensuun kaupunginteatteri, suuri näyttämö: Harmony Sisters. Joensuussa 30.11.2017.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
Joensuun kaupunginteatteri, suuri näyttämö: Täällä Pohjantähden alla. Joensuussa 29.11.2017.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
lauantai 11. marraskuuta 2017
Louhiteatteri: Suomi 100 - Eno 10 000. Kantaesitys, ensi-ilta. Enon Louhiojalla 4.11.2017.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
Juhani Niemelä: Maailmankaikkeus. Enon seurakuntatalolla 8.10.2017.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
Kati Outinen: Niin kauas kuin omat siivet kantaa. Palvelutalo Kotiranta Enossa 7.10.2017.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
Maria Sarkkinen ja Anneli Mahlamäki: Rahasta vai rakkaudesta? Maarianvaaran nuorisoseurantalolla Kaavilla 20.8.2017.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
Naisvuoren kesäteatteri: Metsolat. Mikkelissä 11.8.2017.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
Maarianvaaran kesäteatteri: Siunattu hulluus. Joensuun Utrassa 9.8.2017.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
Utran uusi teatteri: Nummiduunarit. Joensuun Utrassa 2.8.2017.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
Bamses teater: Bamse. Kolmårdenin eläintarhassa Ruotsissa 25.7.2017.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
Teatteri Möhkö: Syrjän voima. Ilomantsin Möhkössä 22.7.2017.
Tästä en kirjoita tarkempaa kertomusta, mikäli mielipiteeni kiinnostaa, niin kysäise.
Hyvää päivää, pitkästä aikaa!
Minun on jo pidemmän aikaa pitänyt kirjoitella tänne ja selitellä yhtä äkkistä mykistymistäni. Teatteri ei suinkaan ole hävinnyt elämästäni minnekään, eikä minullekaan ole onneksi sattunut mitään ihmeempää. Eli syyt vaikenemiseeni ei löydy sieltä. Hiljaisuudelle on ihan omat syynsä. Ja lopulta näiden useampien syiden lopputulemana ilmiintynyttä vaikenemistani olen nyt tässä selittelemässä teillekin.
1. Raadollisin syy hiljentymiselleni on aika tai sen puute. Olette ehkä huomanneet, että tulen käyneeksi teatterissa aika paljon. Tänänkin vuonna katsottuja esityksiä on takana jo reilu nelisenkymmentä, ja edessäkin vielä jokunen. Ainakin kolmeen esitykseen olen jo liput varannut. Varsinkin kesällä noita kesäteattereita pukkasi sellaista vauhtia, että kirjoittaminen niistä alkoi käydä työstä. Ja jos sitä tekstiä ei ennättänyt heti kirjoittaa, niin jo kohta niitä oli useampi jonossa. Ja silloin kun oma harrastus (tässä tapauksessa blogin kirjoittaminen) alkaa muuttua tunteeksi työstä tai velvollisuudesta, ei kaikki ole kohdallaan.
2. Blogin kirjoittaminen alkoi siinäkin mielessä tuntua työltä, että aloin huomaamaan ajatusteni välillä karkailevan esityksissäkin blogiin: mitä tästä kirjoittaisin, miten kirjoittaisin, tämä pitää ehdottomasti muistaa kirjoittaa... Varsinkin jos esitys ei ihan ollut mieleeni, ajatukset lähtivät jo esityksen aikana helposti vaikka blogin mietteisiin. Eli havahduin siihen, että esitysten katsominenkin alkoi tuntua joskus työltä, sen sijaan, että ottaisi vaan tulevaa vastaan avoimin mielin. Ei hyvä sekään. Harrastuksen äärellähän tässä tosiaan ollaan.
3. Kirjoittaessani blogia, huomasin entistä useammin olevani myös sen edessä, että toistin itseäni. Jos joku on lukenut kaikki kirjoitukseni, on varmasti melko hyvin perillä siitä, mistä en teatterissa pidä ja mistä pidän. Näiden asioiden kauttahan minä esityksiä luonnollisesti peilaan. Ja kun täällä maalla asun ja ammattiteatteria on vähemmän tarjolla, niin erityisesti harrastajateattereiden esityksissä ne tietyt samat hyvät ja huonotkin asiat toistuvat paljon enemmän. Kirjoittaessa alkoi melko usein tulla tunne, että olisipa kiva sanoa joskus jotain uutta.
4. Joskus olen törmännyt myös tilanteeseen, että minulla ei yksinkertaisesti ollut esityksestä mitään sanottavaa. Yritä siinä sitten mitään kirjoittaa, kun esitys ei ole herättänyt millään tasolla mitään ajatuksia, pää eikun surraa tyhjää. Kun ei voi edes sanoa, että superhuono esitys, kun se ei ollut edes sitä. Toivottavasti joku saa kiinni mitä tarkoitan, oletteko koskaan kokeneet samaa? Ja nyt vielä siihen ensimmäisten kirjoittamattamien esitysten joukkoon sattui yksi tällainen esitys. Kynnys kirjoittamiselle nousi niin korkeaksi, etten sen yli enää jaksanut kiivetä.
5. Olen ollut kirjoituksissani rehellinen. Jos en ole jostain tykännyt tai ymmärtänyt, olen sen kyllä sanonut. Minulla on kuitenkin varsin paljon ystäviä ja tuttuja erityisesti harrastajateatteripiireissä, ja joskus olen ollut senkin edessä, että olen epäröinyt voinko asian aivan rehellisesti sanoa. Etten vain tule loukanneeksi ketään, kun se ei ole suinkaan tämän blogini tarkoitus. No, rehellinen olen ollut, tosin joskus jotain olen vähän ilmaissut kauniimmin kuin olisi mieli tehnyt, ehkä joskus jonkun asian olen jättänyt kommentoimatta kokonaan, vaikka olisin halunnut. Tällaistenkin asioiden miettiminen kirjoittaessa on joskus varsin raskasta, varsinkin kun tahtoo avautua asian äärelle rehellisenä, niin hyvissä kuin huonoissa asioissa. Itse en näe mitään järkeä sellaisissa kirjoituksissa, joissa vain myhäilisin mitään sanomatta kaikkea hyvää. Joskin tiedän, että monet ihmiset ja tuttavanikin olisivat mieluummin sellaisia kirjoituksia halunneet nähdä. Kokevat tämmöisen kritisoinnin jotenkin röyhkeänä ja moukkamaisena. No jaa, jokainen voi olla mitä mieltä tahtoo. Itse en halua kuluttaa aikaa sellaisten tekstien kirjoittamiseen enkä myös lukemiseen, joissa ei oikeasti sanota yhtään mitään.
6. Jäin miettimään jossain vaiheessa sitäkin, että miksi ylipäänsä tätä blogia pidän. Ketä kiinnostaa mielipiteeni? Tai mitä minun mielipiteeni kenellekään kuuluu? Alkujaan kun lähdin kirjoittamaan, niin toivoin, että tämän myötä olisi syntynyt enemmän keskustelua esityksistä. Vähän sitä on syntynytkin, mutta ei lähellekään niin paljon kuin olisin toivonut. En tiedä kuinka paljon tämäntyylisiä blogeja yleensä seurataan ja luetaan. Minun blogiani on luettu varmaan melko vähän, vaikka minusta kuitenkin melko paljon. Ja olen iloinen jokaisesta lukukerrasta ja jokaisesta kommentista, jonka olen saanut, joko täällä blogissa, facebookissa tai muutoin.
Näistä kaikista edellä mainituista syistä johtuen olen nyt päättänyt muttaa blogiani siten, etten enää kirjoita kaikista näkemistäni esityksistä. Tai kirjoitan sen verran, että käyn tekemässä jokaiselle oman "kirjoituksen", joka sisältää esityksen nimen ja milloin olen sen käynyt katsomassa. Varsinaiseen tekstiosioon kirjoitan, että mikäli jota kuta kiinnostaa mielipiteeni esityksestä, voi sitä minulta kysäistä, mutta varsinaista blogitekstiä en kirjoita. Ja sitten kirjoitan vaan niistä esityksistä mistä haluan. Mistä tulee se tunne, että tästä haluan kirjoittaa enemmän, tästä esityksestä minulla on jotain sanottavaa.
Voi olla, että tämän vapautukseni myötä, kirjoituksia lähtee taas syntymään enemmänkin tai voi olla, että niitä ei enää tule koskaan. Tai todennäköisin vaihtoehto, että niitä tulee silloin tällöin. Tämän päätöksen kanssa on nyt minun ja teidän lukijoiden elettevä niin kauan, kunnes teen uuden päätöksen. Naisenahan minulla on valta muuttaa päätöksiäni aina kun siltä tuntuu :-)
1. Raadollisin syy hiljentymiselleni on aika tai sen puute. Olette ehkä huomanneet, että tulen käyneeksi teatterissa aika paljon. Tänänkin vuonna katsottuja esityksiä on takana jo reilu nelisenkymmentä, ja edessäkin vielä jokunen. Ainakin kolmeen esitykseen olen jo liput varannut. Varsinkin kesällä noita kesäteattereita pukkasi sellaista vauhtia, että kirjoittaminen niistä alkoi käydä työstä. Ja jos sitä tekstiä ei ennättänyt heti kirjoittaa, niin jo kohta niitä oli useampi jonossa. Ja silloin kun oma harrastus (tässä tapauksessa blogin kirjoittaminen) alkaa muuttua tunteeksi työstä tai velvollisuudesta, ei kaikki ole kohdallaan.
2. Blogin kirjoittaminen alkoi siinäkin mielessä tuntua työltä, että aloin huomaamaan ajatusteni välillä karkailevan esityksissäkin blogiin: mitä tästä kirjoittaisin, miten kirjoittaisin, tämä pitää ehdottomasti muistaa kirjoittaa... Varsinkin jos esitys ei ihan ollut mieleeni, ajatukset lähtivät jo esityksen aikana helposti vaikka blogin mietteisiin. Eli havahduin siihen, että esitysten katsominenkin alkoi tuntua joskus työltä, sen sijaan, että ottaisi vaan tulevaa vastaan avoimin mielin. Ei hyvä sekään. Harrastuksen äärellähän tässä tosiaan ollaan.
3. Kirjoittaessani blogia, huomasin entistä useammin olevani myös sen edessä, että toistin itseäni. Jos joku on lukenut kaikki kirjoitukseni, on varmasti melko hyvin perillä siitä, mistä en teatterissa pidä ja mistä pidän. Näiden asioiden kauttahan minä esityksiä luonnollisesti peilaan. Ja kun täällä maalla asun ja ammattiteatteria on vähemmän tarjolla, niin erityisesti harrastajateattereiden esityksissä ne tietyt samat hyvät ja huonotkin asiat toistuvat paljon enemmän. Kirjoittaessa alkoi melko usein tulla tunne, että olisipa kiva sanoa joskus jotain uutta.
4. Joskus olen törmännyt myös tilanteeseen, että minulla ei yksinkertaisesti ollut esityksestä mitään sanottavaa. Yritä siinä sitten mitään kirjoittaa, kun esitys ei ole herättänyt millään tasolla mitään ajatuksia, pää eikun surraa tyhjää. Kun ei voi edes sanoa, että superhuono esitys, kun se ei ollut edes sitä. Toivottavasti joku saa kiinni mitä tarkoitan, oletteko koskaan kokeneet samaa? Ja nyt vielä siihen ensimmäisten kirjoittamattamien esitysten joukkoon sattui yksi tällainen esitys. Kynnys kirjoittamiselle nousi niin korkeaksi, etten sen yli enää jaksanut kiivetä.
5. Olen ollut kirjoituksissani rehellinen. Jos en ole jostain tykännyt tai ymmärtänyt, olen sen kyllä sanonut. Minulla on kuitenkin varsin paljon ystäviä ja tuttuja erityisesti harrastajateatteripiireissä, ja joskus olen ollut senkin edessä, että olen epäröinyt voinko asian aivan rehellisesti sanoa. Etten vain tule loukanneeksi ketään, kun se ei ole suinkaan tämän blogini tarkoitus. No, rehellinen olen ollut, tosin joskus jotain olen vähän ilmaissut kauniimmin kuin olisi mieli tehnyt, ehkä joskus jonkun asian olen jättänyt kommentoimatta kokonaan, vaikka olisin halunnut. Tällaistenkin asioiden miettiminen kirjoittaessa on joskus varsin raskasta, varsinkin kun tahtoo avautua asian äärelle rehellisenä, niin hyvissä kuin huonoissa asioissa. Itse en näe mitään järkeä sellaisissa kirjoituksissa, joissa vain myhäilisin mitään sanomatta kaikkea hyvää. Joskin tiedän, että monet ihmiset ja tuttavanikin olisivat mieluummin sellaisia kirjoituksia halunneet nähdä. Kokevat tämmöisen kritisoinnin jotenkin röyhkeänä ja moukkamaisena. No jaa, jokainen voi olla mitä mieltä tahtoo. Itse en halua kuluttaa aikaa sellaisten tekstien kirjoittamiseen enkä myös lukemiseen, joissa ei oikeasti sanota yhtään mitään.
6. Jäin miettimään jossain vaiheessa sitäkin, että miksi ylipäänsä tätä blogia pidän. Ketä kiinnostaa mielipiteeni? Tai mitä minun mielipiteeni kenellekään kuuluu? Alkujaan kun lähdin kirjoittamaan, niin toivoin, että tämän myötä olisi syntynyt enemmän keskustelua esityksistä. Vähän sitä on syntynytkin, mutta ei lähellekään niin paljon kuin olisin toivonut. En tiedä kuinka paljon tämäntyylisiä blogeja yleensä seurataan ja luetaan. Minun blogiani on luettu varmaan melko vähän, vaikka minusta kuitenkin melko paljon. Ja olen iloinen jokaisesta lukukerrasta ja jokaisesta kommentista, jonka olen saanut, joko täällä blogissa, facebookissa tai muutoin.
Näistä kaikista edellä mainituista syistä johtuen olen nyt päättänyt muttaa blogiani siten, etten enää kirjoita kaikista näkemistäni esityksistä. Tai kirjoitan sen verran, että käyn tekemässä jokaiselle oman "kirjoituksen", joka sisältää esityksen nimen ja milloin olen sen käynyt katsomassa. Varsinaiseen tekstiosioon kirjoitan, että mikäli jota kuta kiinnostaa mielipiteeni esityksestä, voi sitä minulta kysäistä, mutta varsinaista blogitekstiä en kirjoita. Ja sitten kirjoitan vaan niistä esityksistä mistä haluan. Mistä tulee se tunne, että tästä haluan kirjoittaa enemmän, tästä esityksestä minulla on jotain sanottavaa.
Voi olla, että tämän vapautukseni myötä, kirjoituksia lähtee taas syntymään enemmänkin tai voi olla, että niitä ei enää tule koskaan. Tai todennäköisin vaihtoehto, että niitä tulee silloin tällöin. Tämän päätöksen kanssa on nyt minun ja teidän lukijoiden elettevä niin kauan, kunnes teen uuden päätöksen. Naisenahan minulla on valta muuttaa päätöksiäni aina kun siltä tuntuu :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)