Paukkajan teatteri: Jakomökki. Enon Ahvenisella 27.6.2017, ensi-ilta.

Lähdin Paukkajan teatteriin epämääräisin miettein. En ole mikään Paukkajan teatterin fani ollut koskaan, mutta yritän kuitenkin paikallista harrastajateatteria käydä aina kannattamassa. Toivoin kovasti, että he yllättäisivät minut positiivisesti. Ja täytyy sanoa, että toiveeni kuultiin ainakin osittain.

Teksti oli Kaisa Jäniksen juuri Paukkajan teatteria varten kirjoittama. Moniin kesäteatteriteksteihin verrattuna tämän tekstin hyvä puoli oli se, että se ei ollut ennalta-arvattava, vaan kaikki mitä tuli eteen oli tavallaan yllätyksellistä. Teksti sisälsi paljon perinteiselle kesäteatterille tyypillistä huumoria, joista jotkut sutkautukset olivat todella oivallisia ja hauskoja. Osa jutuista sen sijaan oli jo varsin kulunutta. Kaikesta hyvästäkin huolimatta kokonaisuudessaan teksti oli kuitenkin vähän mitäänsanomaton ja tarinallisesti ehkä jotenkin tylsä.

Paukkajan teatterin näyttelijät tekivät kaikkineen kelpoa näyttelijän työtä. Porukka oli suhteellisen tasaista ja heitä oli mukava katsella. Replikointi oli ensi-illassa vielä vähän hakusessa ja kuiskaajalle oli hiukan turhan paljon töitä, joskaan ei se esitystä haitannut. Myös lavastus oli kiva.

Se mistä en tälläkään kertaa pitänyt, oli se Paukkajan teatterin "tavaramerkki" eli alapäähuumorin viljely. Kun se ei minuun uppoa, niin ei uppoa. Ja sitä riitti tälläkin kertaa, joskin onneksi ei päästy lähellekään joidenkin menneiden vuosien tasoa. Alapäähuumoria oli tekstissäkin, mutta kyllä Lauri Jänis oli ohjaajana taas kerran tekstistä vielä oikein alleviivannut jokaisen mahdollisen kohdan itse esitykseen ja lisännyt muutamaan muuhunkin kohtaan liikkeitä, eleitä ja käsimerkkejä. 

Muutoin ohjauksesta voisin todeta sen verran, että näyttämörakenne on sellainen, että "maassa" tehtävät asiat eivät valitettavasti ihan muutamaa ensimmäistä riviä lukuunottamatta näy katsojille, joten ehkä jatkossa kannattaisi miettiä voisiko niitä toteuttaa niin, että tuossa katsomorakenteessa näkyisi paremmin kaikille. Ja tässä näytelmässä esitetyt musiikki/laulusessiot olivat kyllä niin heikkolaatuisesti toteutettuja, että voi kun ne olisi jätetty pois kokonaan. Varsinkin kun niitä ei oikeasti edes tarvittu.

Eniten ärsytti: Tuo alleviivattu alapäähuumori. Toki tämä on Paukkajan teatterin kohdalla selkeä valinta, jotta mitäpä sitä sen suuremmin ruikuttamaan, kun tiesin sen jo mennessänikin.

Erikoista: Naurutakuu. Sitä Paukkajan teatteri aina lupaa esityksilleen. Kuinka paljon pitää nauraa, että naurutakuu on lunastettu? Entäs jos ei naurata? Nyt täytyy sanoa, että minä en tämän esityksen kohdalla puhuisi naurutakuusta. Muutaman kerran hymyilytti ja pari kertaa ihan nauratti. Ja eikä vika ollut vain minussa, vaan ei tuo muukaan yleisö mihinkään naurunremakoihin yltynyt. Ja kuitenkin olen nähnyt elämässäni useita teatteriesityksiä, joissa on ollut todellinen naurutakuu, kun yleisö on esityksen lähes alusta loppuun nauraa hohottanut. Viimekin kesänä näin muutaman tällaisen naurutakuu-esityksen, enkä silloinkaan Paukkajalla.