Tasihinin talon kesäteatteri: Pekka Töpöhäntä. Lappeenrannassa 11.6.2017.

En jaksa olla vieläkään, jo muutamien teatterikäyntien jälkeen, ihastelematta tätä Tasihinin talon takapihamiljöötä. Voiko tämän kauniimpaa miljöötä kesäteatterille kaupungin keskustassa ollakaan? Tällä kertaa miljöö toimi erinomaisesti myös Pekka Töpöhännän lavasteena. Ei juuri paljon ylimääräisyyksiä tarvittu, siitä annan kyllä isot kiitokset. Vähemmän oli enemmän. Luotettiin miljööseen ja näyttelijöihin.

Näyttelijät tekivät loistavasti harrastajina työtään. Heidän näyttelemistään oli ilo katsella. Puvustus oli minusta nerokasta ja hauskaa. Kissoista oli tehty kissoja puvustamatta niitä kissoiksi. Hännät ja korvat kyllä riittivät, ainakin minulle.

Kaikki oli kohdillaan, että esityksestä olisi tullut huippu, mutta eipäs siitä sitten tullutkaan. Tarina oli sympaattinen, mutta näytelmänä, erityisesti lasten näytelmänä, aivan liian hidastempoinen ja ennen kaikkea liian pitkä. Mukanani ollut viisivuotias aneli jossain vaiheessa kesken esitystä poislähtöä, mutta nätisti hän kuitenkin malttoi istua näytelmän loppuun, lähes paikoillaan. Käytännössä mutkuili penkissään koko esityksen alusta saakka, eikä ollut kyllä ainoa lapsi, jolla näin samaa ongelmaa. Enkä ihmettele yhtään, kun itsellänikin aika kävi paikka paikoin varsin pitkäksi, vaikka näytelmään oli nerokkaasti sijoitettu pikku juttuja vain meille aikuisillekin ymmärrettäväksi. Lapset saattoivat nauraa samoissa kohdin, mutta eri syistä.

Musiikistakin tykkäsin, enkä itse kokenut sen olevan mitenkään kovalla, mutta tämä herra viisivuotta piteli korviaan joka kerran kun laulettiin ja soitettiin, ja eikä ollut ainoa lapsi, joka tätäkin teki. Siitäkin huolimatta, että istuimme viimeisessä penkkirivissä.

Kovasti mielelläni olisin kehunut tämän esityksen maasta taivaaseen, niin moni asia oli todella hyvin. Puolen tunnin verran kun olisi ohjaaja punakynää heilauttanut sinne-tänne, niin johan olisi ollut varmasti tämän kesän parhaimmistoa tämä esitys. Näin uskallan väittää, vaikka en vielä kovin montaa esitystä ole nähnytkään.

Erityisesti ilahdutti: Onnistumisten keskellä nostan nyt puvustuksen korokkeelle. Nyt oli Tasihinin talon henkilökunta tehnyt hyvää työtä.

Erikoista: Sitä ei aikuisena aina tule ajatelleeksi miten lapsi kokee asioita. Niin kuin tuo äänien kovuus. Myöskään kulttuurielämys itsessään ei välttämättä ole se paras juttu, jos junat ovat mielessä tämän hetken suurinta hottia. Kotiin palattua ei tämä esitys jäänyt pienen herran ykköskokemukseksi, vaan nähdyt tasoristeykset olivat se kovin juttu. Ja sitä mielipidettä tuskin olisi muuttanut edes se, että näytelmä olisi ollut puoli tuntia lyhyempi. Siis tällä pikkuherralla. Minulle tämä esitys oli jo nyt huomattavasti mukavampi kokemus kuin reissulla nähdyt tasoristeykset :-) 

Tasihinin talon kesäteatteri: Omena putoaa. Lappeenrannassa 12.7.2016.

Olen asustellut reilu kymmenkunta vuotta Lappeenrannassa ja muutama vuosi sitten törmäsin Tasihinin talon kesäteatteriin. Astuessani tuolloin sisään tähän keskellä Lappeenrannan keskustaa olevaan sisäpihamiljööseen olin aivan myyty. Ja sama vaikutus oli nytkin. Aika pysähtyy ja miljöö on aivan mielettömän hieno, jo sitä katsellessa sielu lepää. Tälläkin kertaa näytelmä sijoittuu jonnekin 40-luvulle, jota miljöö sinällään tukee. Tällä kertaa säiden haltija ei ollut täysin puolellamme, sillä sää oli varsin epävakainen ja saatiin yksi pidempi sadekuurokin esityksen aikana. Se ei onneksi häirinnyt esitystä millään lailla, ei näyttelijöiden suoritukseen, ei kuuluvuuteen, eikä katsojan viihtyvyyteen, kun olin osannut varustautua oikein: pitkä ja paksu sadeviitta ja lippalakki estämässä veden valumisen silmälaseihin. 

Tässäkin näytelmässä, kuten monessa muussakin tänä kesänä nähdyssä, näyttelijöiden ikäskaala oli erittäin laaja, aina lapsista jo ikääntyneeseen herraan, ja jokainen hoiti oman roolinsa tyylikkäästi. Vaikka näytelmä olikin tietyllä tavalla vanhentunut, se ei minusta häirinnyt lainkaan, koska näytelmän teemat ovat varsin ajankohtaisia edelleenkin. Näytelmä itsessään soljui eteenpäin näiden hyvien ja tasaisten näyttelijäsuoritusten kera, mutta tämäkin näytelmä jätti jälkeensä olotilan, että "kulkihan se, mutta ei siinä jotenkin mitään tapahtunut". Varsinkin ensimmäinen puoliaika oli hieman turhan hidastempoinen. Ehkä tässä tekstin tempossa juuri näkyy se näytelmän ikä, ja se on hiukan vierasta nykypäivänä. Väliajan kanssa esitys kesti parisen tuntia ja uskon, että vartinkin nipistäminen näytelmästä olisi ryhdittänyt sen paremmalle tasolle ja tuonut sen jotenkin nykyaikaan paremmin, vaikkakin ollen ihan siellä omalla ajallaan.

Puvustus oli hyvää ja värikästä, aikakauteen ja teemaan sopivaa, minä tykkäsin. Niin nyt kuin monesti ennenkin olen huomannut Pöyhölän puvustuksesta pitäväni. Myös lavastus oli hyvä ja sopivan niukka, vain tarpeellinen oli tuotu lavalle. 

Erityisesti ilahdutti: Tashinin talon sisäpihamiljöö on niin hieno, että jo pelkästään sen takia kannattaa mennä sisäpihalla järjestettyihin tilaisuuksiin.

Erityisesti ärsytti: Tatuoinnit ja lävistykset ovat nykypäivää ja ne ovat kantajiensa omia valintoja ja asioita, ja niitä en sinänsä tahdo kritisoida. Mutta kun esitetään näytelmää, joka sijoittuu 40-luvulle, niin olisin minä toivonut, että isot tatuoinnit ja lävistykset olisi häivytetty puvustuksella, maskeerauksella tms. pois. Vaikka kuinka oli kyse laitapuolen kulkijoista tms. naisihmisistä, en oikein jaksa uskoa, että tuohon aikaan heillä on ollut noin paljon ja suuria tatuointeja tai lävistyksiä. Jos niitä on ollut lainkaan...

Erikoista: Miljööseen ihastuneena, ihmettelen suuresti näytelmävalintaa. Miksi ihmeessä tehdään kesäteatteriin näytelmä, joka tapahtuu yhdessä huonessa? Itse olisin suosinut mieluummin näytelmää, jossa ympäristö voidaan hyödyntää mahdollisimman laajasti (kuten aiempina vuosina) ja jättänyt tämän tekstin talven varalle sisäteatteriin.