Olipas se esitys. Vaikuttava ja ajatuksia herättävä. Enpä muista, että olisin koskaan ollut katsomassa lähes 3,5 tuntia kestävää monologia. Ja harvassa ovat ne tuon mittaiset esitykset ylipäänsäkään, etten valittaisi niiden olevan liian pitkiä. Outo homo ei ollut liian pitkä. Olisin voinut katsoa sitä vaikka pidempäänkin. Joskin tuskin se olisi huonommaksikaan tullut, vaikka olisi ollut vähän lyhyempikin, mutta ei sille toisaalta ollut mielestäni mitään tarvettakaan. Se, että yksi ihminen vangitsee minut seuraamaan itseään ja tarinaansa näin pitkäksi aikaa on luonnollisestikin huikea suoritus.
Kyseessä on esitys, ei näytelmä. Juuso Kekkonen kertoo tarinaansa. Esityksen jälkeen jäin miettimään sitä, että ihan kaikkea en välttämättä olisi halunnut kuulla, ihan kaikki ei mielestäni kuulu minulle tai ylipäänsäkään muille ihmisille. Mutta toisaalta, koska kyseessä on teatteriesitys, en voi olla varma, että onko kaikki kuitenkaan totta vai ei. Ja loppujen lopuksi sillä ei ole merkitystäkään.
Kekkonen kertoi tarinaansa seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta. Hän kertoi sen hyvin voimakkaasti huumorin keinoin. Yleisö nauroi tuon tuostakin, minäkin välillä, vaikka olenkin varsin huono teatterissa nauramaan. Toisaalta minua kyllä häiritsi muutamien lähellä istuvien katsojien "perseensä pohjasta ulvominen" kahdestakin syystä: onko tuommoinen ulvominen oikeasti aitoa ja toisaalta vaikka esitys oli tehty hauskaksi ei itse asia ollut ollenkaan hauskaa. Se minua häiritsikin esityksessä: miksi kaikki vakavat asiat tulevat kuunnelluiksi vasta kun niistä tekee vitsiä? Mietin sitäkin, että miltä olisi tuntunut, jos esitys olisikin ollut nk. vakava. No, sitä on toisaalta turha pohtia, sillä esitys oli kokonaisuus juuri tällaisenaan. Ja sitä paitsi, ilman huumoria minäkin olisin saattanut nukahtaa jo ensimmäisen puolituntisen aikana.
Esityksessä oli hämmentävää myös esiintyjän alastomuus katsojien edessä. Tarina oli niin avoin ja vaikuttava, että Kekkonen oli koko ajan ikään kuin alastomana edessämme. Tämän vuoksi tarinan loppupuolella tapahtuva fyysinen alastomuus ei hämmentänyt mitenkään. Oikeastaan päin vastoin. Vaikka Kekkonen oli edessämme täysin alasti, hänen tarinansa jatkui niin voimakkaana, että katse hakeutui silmiin ja keskittyi tarinaan. Toisissa olosuhteissa edessä oleva alaston kroppa olisi vienyt kaiken huomion. Nyt se oli todellakin toissijaista. Kun seisoo yleisön edessä henkisesti alastomana, fyysinen alastomus menettää merkityksensä.
Esitys loppui Kekkosen toteamukseen ja toiveeseen siitä, ettei kenenkään aika ainakaan mennyt hukkaan esitystä katsoessa. Ei mennyt, ei todellakaan. Ja nyt jos koskaan suosittelen kaikkia menemään katsomaan, vielä on muutama esitys jäljellä eri puolilla Suomea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti