Minun on jo pidemmän aikaa pitänyt kirjoitella tänne ja selitellä yhtä äkkistä mykistymistäni. Teatteri ei suinkaan ole hävinnyt elämästäni minnekään, eikä minullekaan ole onneksi sattunut mitään ihmeempää. Eli syyt vaikenemiseeni ei löydy sieltä. Hiljaisuudelle on ihan omat syynsä. Ja lopulta näiden useampien syiden lopputulemana ilmiintynyttä vaikenemistani olen nyt tässä selittelemässä teillekin.
1. Raadollisin syy hiljentymiselleni on aika tai sen puute. Olette ehkä huomanneet, että tulen käyneeksi teatterissa aika paljon. Tänänkin vuonna katsottuja esityksiä on takana jo reilu nelisenkymmentä, ja edessäkin vielä jokunen. Ainakin kolmeen esitykseen olen jo liput varannut. Varsinkin kesällä noita kesäteattereita pukkasi sellaista vauhtia, että kirjoittaminen niistä alkoi käydä työstä. Ja jos sitä tekstiä ei ennättänyt heti kirjoittaa, niin jo kohta niitä oli useampi jonossa. Ja silloin kun oma harrastus (tässä tapauksessa blogin kirjoittaminen) alkaa muuttua tunteeksi työstä tai velvollisuudesta, ei kaikki ole kohdallaan.
2. Blogin kirjoittaminen alkoi siinäkin mielessä tuntua työltä, että aloin huomaamaan ajatusteni välillä karkailevan esityksissäkin blogiin: mitä tästä kirjoittaisin, miten kirjoittaisin, tämä pitää ehdottomasti muistaa kirjoittaa... Varsinkin jos esitys ei ihan ollut mieleeni, ajatukset lähtivät jo esityksen aikana helposti vaikka blogin mietteisiin. Eli havahduin siihen, että esitysten katsominenkin alkoi tuntua joskus työltä, sen sijaan, että ottaisi vaan tulevaa vastaan avoimin mielin. Ei hyvä sekään. Harrastuksen äärellähän tässä tosiaan ollaan.
3. Kirjoittaessani blogia, huomasin entistä useammin olevani myös sen edessä, että toistin itseäni. Jos joku on lukenut kaikki kirjoitukseni, on varmasti melko hyvin perillä siitä, mistä en teatterissa pidä ja mistä pidän. Näiden asioiden kauttahan minä esityksiä luonnollisesti peilaan. Ja kun täällä maalla asun ja ammattiteatteria on vähemmän tarjolla, niin erityisesti harrastajateattereiden esityksissä ne tietyt samat hyvät ja huonotkin asiat toistuvat paljon enemmän. Kirjoittaessa alkoi melko usein tulla tunne, että olisipa kiva sanoa joskus jotain uutta.
4. Joskus olen törmännyt myös tilanteeseen, että minulla ei yksinkertaisesti ollut esityksestä mitään sanottavaa. Yritä siinä sitten mitään kirjoittaa, kun esitys ei ole herättänyt millään tasolla mitään ajatuksia, pää eikun surraa tyhjää. Kun ei voi edes sanoa, että superhuono esitys, kun se ei ollut edes sitä. Toivottavasti joku saa kiinni mitä tarkoitan, oletteko koskaan kokeneet samaa? Ja nyt vielä siihen ensimmäisten kirjoittamattamien esitysten joukkoon sattui yksi tällainen esitys. Kynnys kirjoittamiselle nousi niin korkeaksi, etten sen yli enää jaksanut kiivetä.
5. Olen ollut kirjoituksissani rehellinen. Jos en ole jostain tykännyt tai ymmärtänyt, olen sen kyllä sanonut. Minulla on kuitenkin varsin paljon ystäviä ja tuttuja erityisesti harrastajateatteripiireissä, ja joskus olen ollut senkin edessä, että olen epäröinyt voinko asian aivan rehellisesti sanoa. Etten vain tule loukanneeksi ketään, kun se ei ole suinkaan tämän blogini tarkoitus. No, rehellinen olen ollut, tosin joskus jotain olen vähän ilmaissut kauniimmin kuin olisi mieli tehnyt, ehkä joskus jonkun asian olen jättänyt kommentoimatta kokonaan, vaikka olisin halunnut. Tällaistenkin asioiden miettiminen kirjoittaessa on joskus varsin raskasta, varsinkin kun tahtoo avautua asian äärelle rehellisenä, niin hyvissä kuin huonoissa asioissa. Itse en näe mitään järkeä sellaisissa kirjoituksissa, joissa vain myhäilisin mitään sanomatta kaikkea hyvää. Joskin tiedän, että monet ihmiset ja tuttavanikin olisivat mieluummin sellaisia kirjoituksia halunneet nähdä. Kokevat tämmöisen kritisoinnin jotenkin röyhkeänä ja moukkamaisena. No jaa, jokainen voi olla mitä mieltä tahtoo. Itse en halua kuluttaa aikaa sellaisten tekstien kirjoittamiseen enkä myös lukemiseen, joissa ei oikeasti sanota yhtään mitään.
6. Jäin miettimään jossain vaiheessa sitäkin, että miksi ylipäänsä tätä blogia pidän. Ketä kiinnostaa mielipiteeni? Tai mitä minun mielipiteeni kenellekään kuuluu? Alkujaan kun lähdin kirjoittamaan, niin toivoin, että tämän myötä olisi syntynyt enemmän keskustelua esityksistä. Vähän sitä on syntynytkin, mutta ei lähellekään niin paljon kuin olisin toivonut. En tiedä kuinka paljon tämäntyylisiä blogeja yleensä seurataan ja luetaan. Minun blogiani on luettu varmaan melko vähän, vaikka minusta kuitenkin melko paljon. Ja olen iloinen jokaisesta lukukerrasta ja jokaisesta kommentista, jonka olen saanut, joko täällä blogissa, facebookissa tai muutoin.
Näistä kaikista edellä mainituista syistä johtuen olen nyt päättänyt muttaa blogiani siten, etten enää kirjoita kaikista näkemistäni esityksistä. Tai kirjoitan sen verran, että käyn tekemässä jokaiselle oman "kirjoituksen", joka sisältää esityksen nimen ja milloin olen sen käynyt katsomassa. Varsinaiseen tekstiosioon kirjoitan, että mikäli jota kuta kiinnostaa mielipiteeni esityksestä, voi sitä minulta kysäistä, mutta varsinaista blogitekstiä en kirjoita. Ja sitten kirjoitan vaan niistä esityksistä mistä haluan. Mistä tulee se tunne, että tästä haluan kirjoittaa enemmän, tästä esityksestä minulla on jotain sanottavaa.
Voi olla, että tämän vapautukseni myötä, kirjoituksia lähtee taas syntymään enemmänkin tai voi olla, että niitä ei enää tule koskaan. Tai todennäköisin vaihtoehto, että niitä tulee silloin tällöin. Tämän päätöksen kanssa on nyt minun ja teidän lukijoiden elettevä niin kauan, kunnes teen uuden päätöksen. Naisenahan minulla on valta muuttaa päätöksiäni aina kun siltä tuntuu :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti