Avasin tämän vuoden kesäteatterikauden Lappeenrannassa Linnoituksen kesäteatterissa, missä Teatteri Kesy oli tarttunut Pekka Puupää -tarinaan. Odotukset olivat korkealla, sillä Kesy on perinteisesti tehnyt laadukasta teatteria. Nyt joudun kyllä ikäväkseni toteamaan, että tämä esitys jäi sellaiseen "ihan kiva" -osastoon, hurmos ja hekuma jäi kokematta.
Jostain muistelen lukeneeni, että näytelmää mainostettiin koko perheen näytelmänä. Siinäpä se kompastuskivi olikin valmiina. Tämä ei ole ensimmäinen, ja valitettavasti tuskin on viimeinenkään näkemäni esitys, jota yritetään tehdä koko perheelle. Se on vain helpommin sanottu kuin tehty. Lastenteatteri on lastenteatteria ja aikuisten teatteri aikuisten teatteria. Ja sitten kun lasten ja aikuisten teatterin sotkee, niin lopputulos on, niin kuin nytkin, teatteria "ei kenellekään", ei oikein lapsille eikä aikuisillekaan. Erityisesti ensimmäinen puoliaika oli katsojana hieman hämmentävä, kun esitys piti sisällään monia lastenteatterin hauskuuttavia elementtejä, jotka eivät aikuisia naurattaneet, mutta toisaalta myös monia aikuisille suunnattuja osia esim. musiikkivalinnat. Toinen puoliaika olikin näin aikuisena jo huomattavasti viihdyttävämpää, mutta siitä uupuikin mielestäni päälleliimatut lastenteatterin elementit. Ja nyt on toki syytä korostaa sitä, että minä käyn mielelläni katsomassa myös lastenteatteria, joten sikäli siinä lajityypissä ei ole mitään kritisoitavaa.
Muutenkin tässä esityksessä väliajan jälkeinen puolikas oli mielenkiintoisempi, ryhdikkäämpi ja tempoltaan minusta parempi. Ja myös kaikkinensa tasokkaampi. Esimerkiksi ensimmäisten laulujen osalta tuli hieman myötähäpeää, kun laulut olivat irrallisia, päälleliimattuja, jopa "nytpä tässä vähän laulamme" -tyyppisien repliikein juonnettuja, ja eikä ne tainnut musiikillisestikaan ihan putkeen mennä. Väliajan jälkeen laulajatkin saivat musiikista kiinni ja laulutkin alkoivat kuulostaa hyviltä ja äänet soivat kauniisti. Sen sijaan koko näytelmän ajan esitystä taustoittanut haitarimusiikki sopi näytelmään kuin nappi silmään ja se johdatteli näytelmää mukavasti eteenpäin.
Roolitus näytelmässä oli oikein onnistunutta, näyttelijät olivat tasaisia, ja Kesyn väestä löytyi mukavasti päähahmojen Pekan, Pätkän ja Justiinan kokoiset ja näköiset näyttelijät. Niin syvälle näiden hahmojen habitukset ovat suomalaisten mielissä iskostuneet, että se olisi varmasti ollut tietynlainen itsemurha lähteä näitä hahmoja ulkoisesti toisenlaisiksi rakentamaan. Näyttelijän työ oli kaikilta osin tarkkaa ja sinänsä hyvin ohjattua. Puvustus oli näytelmään sopivaa ja juuri täydellisen iloista, niin kuin minusta olla pitääkin Pekka Puupää -näytelmässä. Lavastus puolestaan oli nykyaikaisen niukkaa, mutta hyvin näytelmää tukevaa.Ja estradia hyödynnettiin esityksessä laajasti, siitä kiitokset.
Loppujen lopuksi näytelmä oli ihan leppoisaa katseltavaa, ja ei siellä aika pitkäksi tullut. Mutta ei tämä mitään hurraa -huutojakaan synnyttänyt. Mietittiin esityksen jälkeen työkaverini kanssa, että suosittelisimmeko tätä näytelmää muille. No, vähän jäätiin kumpikin pyörittelemään ajatusta. Ei tämä missään tapauksessa ole niitä "pakko nähdä" -näytelmiä, mutta toisaalta ei se nyt ole hassumpi tapa kaunista kesäiltaa viettää tämän Pekka Puupäänkään seurassa. Otapa tästä nyt sitten selvää.
Erityisesti ilahdutti: Ylipäänsä iloitsen siitä, että Pekka Puupää -näytelmä tehtiin. Näitä näkee harvoin. Minunkin oma haaveeni olisi päästä joskus tekemään Justiinan rooli :-)
Erityisesti ärsytti: Jos kerran murretta halutaan puhua, niin puhutaan sitten kanssa. Jos kerran muita sanoja "viännetään", niin esimerkiksi kyllä Pekka esitellessään itsensä olisi takuulla sanonut sitten myös "Puupiä" eikä "Puupää".
Repliikki: Asiahan ei tietysti minulle kuulu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti