Tästä se sitten alkaa tämän vuoden teatteriviikonloppu. Kahdeksaan esitykseen liput takataskussa, seuralaisina Miia ja Tuija, jo perinteisesti muutaman vuoden ajan. Ensimmäiset teatteripäivät olen kokenut joskus 1990-luvun alkupuolella opiskeluaikoina ja sitten satunnaisesti vierailleena. Nyt muutaman vuoden ajan tästä on tullut jo vakioreissumme. Ja keskittyminen on teatteriin huomattavasti laajemmin kuin joskus aikoinaan. Mutta vaikka esityksiä on tarkoitus nähdä lukuisia, jättää aikataulu sijaa myös hyvälle ruoalle ja silloin tällöin lasilliselle skumppaakin.
Tänä vuonna lippujen hankkiminen meni sikäli nappiin, että saimme liput juuri niihin esityksiin minne halusimmekin. Esityksiä oli tarjolla 13, joten kahdeksalla koetulla esityksellä saimme varsin kattavan kuvan näyttämöpäivien annista. Ajatukseni on kirjoittaa jokaisesta päivästä oma kirjoituksensa. Eli siis kokoan yleisiä fiiliksiä ja päivän esitykset samaan kirjoitukseen.
Jos joku ei tiedä, niin Työväen näyttämöpäivät on Suomen suurimpia harrastajateatteritapahtumia. Se järjestetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna, ja tänä vuonna oli 41. kerta. Tämän vuoden näyttämöpäivien ohjelmiston valitsijana on toiminut ohjaaja Miko Jaakkola ja hänen mukaansa ohjelmisto heijastelee maailmaa ympärillämme. Tänä vuonna näyttämöpäiville oli hakenut 42 kotimaista ja 4 kansainvälistä ryhmää. En tiedä mitä ja mistä se kertoo, että kuitenkin näyttämöpäivillä tuppaa olemaan vuodesta toiseen varsin vähän vaihtuvuutta ryhmissä. Tietyt porukat ovat siellä vuodesta toiseen: onko se niiden hyvyyttä vai valitsematta jääneiden ryhmien huonoutta, vai eikö joissain valitsematta jääneissä vain esitys ja näyttämöpäiville valittu "punainen lanka" kohtaa toisiaan. Mene ja tiedä... Joka tapauksessa minun ja seurueenikin mielestä esitysten taso näyttämöpäivillä, tänäkin vuonna, on varsin ailahteleva. Kaikkea nähdään, laidasta toiseen, se tietysti on osaltaan teatterin ja myös näyttämöpäivien suola.
AdAstra-teatteri (Jyväskylä): Turvapaikka, pe 27.1.2017 klo 16.40 Kansalaisopisto
Ensimmäinen esitys, teatteripäivien avaus, jätti kyllä tien ainoastaan ylöspäin. Jälkiviisaana voin todeta, että ehdottomasti koko viikonlopun huonoin esitys. Jälkiviisaana voin todeta senkin, että jos tämä olisi ollut mikä tahansa muu esitys kuin ihan ensimmäinen, olisimme lähteneet väliajalta pois. Tuntematon vieruskaverini sen tekikin.
Tämän esitys suurin ongelma oli teksti. Teksti oli yksinkertaisuudessaan mitäänsanomaton. Siinä käsiteltiin isoja, yhteiskunnallisestikin merkittäviä aiheita, keskusteltiin niistä, kuitenkin sanomatta niistä oikeasti yhtään mitään. Ja niitä aiheita oli yksinkertaisesti vaan liikaa. Ei mitenkään voi ennättää parissa tunnissa pintaa syvemmälle, jos yrittää koko maailman ottaa haltuunsa. Esityksessä ei ollut kunnon juonta, ja näytelmän kieli oli karmaisevaa. Se, jos mikä, viimeistään veti alta lipan. Kieli oli jopa roisia: kiroiltiin kiroilemisen ilosta ja puhuttiin niin alatyylisesti muutoinkin, ettei se toiminut enää tehokeinona, kun se oli normaali tapa. Näyttämöpäivien esitteessä todetaan, että "Arto Salmisen runollinen ja raadollinen kieli..." Kysyn vaan, että mistä kohtaa kieli oli runollista, eikä se ollut edes raadollista. Se oli huonoa, roisia ja karmaisevaa suomen kieltä.
Jos jotain hyvää sanoisin, niin näyttelijät olivat hyviä ja tasaisia, mutta ohjaamalla uskon, että heistäkin olisi saatu vielä enemmän irti. Heistä tuli sellainen vaikutelma, että heillä olisi ollut vielä taitoa nostaa tasoa näyttelemisessä yksi tai kaksikin tasoa ylöspäin. Näyttelijät näyttelivät ansiokkaasti useita rooleja, ja saivat ne näyttämään erilaisilta.
Miehen Bändi (Helsinki): Miehen tanssi, pe 27.1.2017 klo 21.15 Vanha Sotku
Perjantain toinen ja viimeinen esitys räjäytti pankin. Tämä oli ehdottomasti näyttämöpäivien top3-kärkeä. Tämä esitys oli iloinen, vakava, hyväntuulinen, aito ja luonnollinen. Tämä oli miesten luonteva arkielämän esiintulo monilahjakkaine esiintyjineen. Perinteinen näytelmähän tämä ei ollut, vaan selkeästi monialainen performanssi sisältäen tanssia, musiikkia, puhetta, draamaa.
Tämän esityksen miinuspuoliin kuului se, että vaikka on kuinka lahjakkaita esiintyjiä lavalla, niin kaikkea ei tarvitse näyttää. Esityksen jännite, "draaman kaari", hieman notkahti siinä vaiheessa, kun esityksen sisään tuntui tulevan "toinen esitys" bändituokion muodossa. Siitäkin huolimatta, että esitetty musiikki oli hienoa ja sai paikkapaikoin tuijottamaan silmät selällään yksittäisiä taidon näytteitä, lahjakkuuksia. En ole myöskään ihan varma, että mahtoiko tämän esityksen oikea paikka olla harrastajateatteripäivät. Itselle tuli vahva epäilys siitä, että tekijöinä oli jo vähintään puoliammattilaisten joukko ellei jopa ihan ammattilaisia. Se myös aiheutti paikka paikoin sellaisen tunteen, että pojat näyttämöllä olivat niin hyviä, että olisin halunnut vielä enemmän, vielä täydellisemmän esityksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti