Viimeistä päivää viedään tämän vuoden osalta. Nyt on nähty jo kolme todella hienoa esitystä ja yksi hyvä esitys, jotta ei voi olla kuin tyytyväinen näihin päiviin. Yön nukuin kuin tukki ja pää oli virkeänä päivän esityksiin.
Tukkateatteri (Tampere): Bobby Fischer asuu Pasadenassa, su 29.1.2017 klo 10.00 Vanha Sotku
Edellisen päivän keskustelut päivien rankkuudesta, kun katsoo useita esityksiä, toi tälle päivälle mukanaan tarvittavan rohkeuden: jätetään esitys kesken, jos se ei anna enää mitään. Tälle kovasti odottamallemme Bobby Fischerille kävi juuri niin. Teksti/tarina sinänsä olisi ollut ok, myös näyttelijät tekivät hyvää työtä. Mutta kun esitys oli ohjattu niin "seisovasti", niin ei vaan jaksanut esitys kiinnostaa. Ohjaus oli aivan liian uskollinen tekstille ja ohjaus oli vanhanaikainen. Tuli välillä mieleen kuin se olisi ohjattu kuten joissain vanhoissa teksteissä on ohjeistettu. Kun ohjaaja olisi näyttänyt tälle tekstille reippaasti punakynää ja tehnyt kahden tunnin esityksestä tunnin esityksen, niin tiedä kuinka olisi yllytty kehumaan. Jo pelkästään esityksen ensimmäiset lähemmäs kymmenen minuuttia olivat niin turhaa ja ennen kaikkea kaiken mielenkiinnon tappavaa jorinaa, että eikun pois vaan. En jäänyt kaipaamaan toista puoliaikaa.
Jyväskylän huoneteatteri: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, su 29.1.2017 klo 13.50 Kansalaisopisto
Ja kun alkuun on päästy, niin kynnys madaltuu. Nämäkin laulelot jäivät kesken ja lähdettiin kohti kotia. Tätä esitystä vaivasi osin samat kuviot kuin Bobby Fischeriä. Teksti oli löysää ja punakynää olisi kaivattu. Tämän esityksen erona oli oikeastaan se, että tämä oli näillä päivillä näkemistämme esityksistä selkeästi huonoin näyttelijäsuorituksiltaan, keskitasoista meininkiä. Koomisinta oli se, että näissä kummassakin esityksessä oli myös käytössä tuo jo unohduksiin painunut laite, diaprojektori, jolla katseltiin vanhoja dioja. Ja kummassakin esityksessä tämä diojen katselu oli täysin turhaa, jolle olisi voinut myös sitä punakynää heilauttaa...
Se täytyy nyt erikseen mainita, että vaikka siis lähdimme molemmista sunnuntain esityksistä kesken pois, se johtui myös tästä olosuhteesta ja ympäristöstä. Kahdeksan esitystä kahteen vuorokauteen on paljon, ja siinä on lopulta sijaa vain hyville esityksille. Keskustelimme porukalla, että mikäli olisimme menneet katsomaan näitä näytelmiä normaalisti, eli olisi menty jonnekin katsomaan yhtä esitystä, ei näitä missään tapauksessa olisi kesken jätetty. Vaikkakaan kumpikaan ei sytyttänyt millään tavoin, eikä ollut mitään paloa jäädä katsomaan mitä vielä tapahtuisi: miksi, kun mitään ei oikeastaan ollut tapahtunut ensimmäisellä puoliajallakaan. Lisäksi tämän viikonlopun osalta tuli sellainen olo väliaikaan mennessä, että nämäkin esitykset on jo nähty, niin samantyyppiset asiat näissä kaikissa näytelmissä olivat pinnalla. Ja siihen kun lisää hitaan ja laahaavan tempon, niin ei vaan enää jaksanut.
Päivien anti oli kyllä enemmän kuin viime vuonna. Nyt näimme useamman hyvän esityksen, ja kolme oikein hyvää. En osaa sanoa kumpi lopulta oli parempi: Anna Liisa vai Ihmisen osa. Ja tarvinneeko tuota. Molemmat olivat hyviä, olivat parhaita. Ja siinä vanavedessä tuli melkein rinnalle Miehen tanssi. Erityistä tänä vuonna oli, että näyttelijäsuoritukset kauttalinjan olivat erittäin laadukkaita, osin jopa ammattimaisia.
Tämän vuoden yleisön suosikkiesitys oli Mikkelin poikateatterin Väkivaltatie. Myö ei esitystä nähty, eikä haluttu nähdä. Tämäkin ryhmä on useampana vuonna ollut näyttämöpäivillä. Yhtenä vuonna kävimme sen esityksen katsomassa, ei ollut meidän juttu, ei olla käyty sen jälkeen. Toisekseen ainakin minä olen myös sitä mieltä, että nuorisoteattereille on olemassa omat harrastajateatteripäivät. Minä pitäisin nämä päivät aikuisten harrastajateatterin päivinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti