Läksimme porukalla Kuopioon katsomaan Frida-näytelmää. Kuvataiteistakin kiinnostuneina näytelmä kiinnosti meitä, mutta vaikutuksensa oli myös sillä, että näytelmästä olimme kuulleet paljon ylistäviä arvioita. Odotukset olivat siis kovastikin korkealla. Eikä näytelmä varsinaisesti pettänytkään, joskaan ei se tähtiinkään meitä vienyt.
Näytelmä oli visuaalisesti äärettömän hieno ja sitä oli nautinto katsella. Sen sijaan tarinallisesti Frida oli paikkapaikoin jopa pitkäveteinen. Ihmettelin tai oikeastaan ihmettelimme porukallakin sitä, että näytelmä oli rakennettu niin uskollisesti kronologiseen muotoon. Jotenkin tuntui, että tarina olisi tullut kiehtovammaksi, jos se ei olisi ollut ajallisesti hieman rikkonaisempi. Mutta suurin ihmetys oli se, että Fridan kuvataide/maalausprosessi oli näytelmässä varsin mitättömässä roolissa, niin tekstillisesti kuin lavastuksellisesti. Toki Fridan teoksista tuttu värikkyys oli läsnä tässä vahvasti visuaalisessa näytelmässä lähes koko ajan.
Virpi Rautsiala oli Fridana vakuuttava ja vahva tehden loistavan roolisuorituksen. Joskaan ei muidenkaan näyttelijöiden roolisuorituksia tarvitse haukkumaan lähteä, onnistunutta näyttelemistä kautta linjan. Musiikki ja laulut olivat hienoa kuunneltavaa. Ja lavastus, niin monesti vähemmän on enemmän, niin tälläkin kertaa. Tässäkin näytelmässä oli monia visuaalisesti todella hienoja kohtauksia, vaikkei lavalla ollut juuri paljoakaan mitään. Myös ohjauksellisesti lava ja sen tekniset ominaisuudet olivat käytetty erinomaisesti hyödyksi. Joskin yksi asia meitä kovasti kummaksutti: peilin käyttö. Peiliä käytettiin parissa amme-kohtauksessa ja kummatkin olivat visuaalisesti hienoja. Varsinkin keskenmenoa kuvaava kohtaus oli todella hieno, MUTTA... jälkeenpäin seurueemme kanssa keskustellessa kävi ilmi, että eihän meistä kaikki olleetkaan nähneet samaa. Kun kohtauksen olennaiset asiat oli tarkoitus näyttää yleisöön peilin kautta, ihmettelimme suuresti, miksi oli valittu pieni ja kapea peili, jolloin jokaiselle katsojalle näkyi peilistä täysin erilainen näkymä. Jo pelkästään se, että meitä istui samalla penkkirivillä viisi vierekkäin, eivät kaikki nähneet kaikkea. Ja toki tajusimme, että ideaalisti kohtauksen näkevät vain muutamat henkilöt koko salissa, ja kovin moni ei näe peilin kautta yhtään mitään. Surullista, että hieno, upea ja minusta sanomallisestikin varsin merkittävä kohtaus ei sitten ehkä näkynytkään kuin kouralliselle yleisöä, onnekseni minä olin niiden joukossa, jotka näkivät.
Erityisesti ilahdutti: Ilahdutti koko näytelmä. Vaikka siinä oli yllättävän paljonkin asioita, joista en pitänyt tai joita ihmettelin, niin kyllä tämä näytelmä silti ilahdutti suuresti. Eikä kaduta yhtään, että varta vasten Kuopioon lähdettiin Frida katsomaan.
Erityisesti ärsytti: En ole mikään allergikko, mutta täytyy sanoa, että ensimmäisen puoliajan elämyykseeni vaikutti negatiivisesti edessäni istunut nuorehko nainen, joka "oli kaatanut hajuvesipullon päälleen". Siinä yskiessä ja orastavan päänsäryn keskellä ei ollut mukavaa yrittää nauttia teatteriesityksestä, kun jokainen tämän naisen liikahdus löyhäytti hajuvesipilven ympärilleen. Toiselle puoliajalle vähän helpotti, kun vaihtoivat seurueensa kanssa paikkoja, jolloin istui hieman kauempana minusta. Jäin miettimään, että kuinka tällaiselle tuntemattomalle ihmiselle voisi kauniisti sanoa, että vähempi on enemmän, myös hajuveden käytössä. Jos olisin ollut astmaatikko/allergikko, olisin varmasti joutunut poistumaan esityksestä.
Erikoista: En tiedä oliko kerta ensimmäinen, mutta ainokaisia laatuaan kyllä, että kuulin ammattiteatterissa kuiskaajan työssään. Se ei suinkaan pilannut/häirinnyt esitystä, mutta toi harrastajanäyttelijälle monenlaista viestiä. Ensinnäkin sen, että sattuu sitä paremmissakin piireissä. Toinen ja suurempi muistutus oli se, että kuiskaajan työ varsinkin harrastajaporukoissa on aivan liian aliarvostettu. Monta kertaa kuiskaaja löytyy vasta vähän ennen ensi-iltaa tai sitä tekee kuka sattuu joutamaan. Tässä esityksessä tehty kuiskaus oli loistava osoitus siitä, että kuiskaajan jos kenen pitää osata esitys erinomaisesti, jolloin kuiskaus voidaan tehdä sekunnin murto-osan päästä siitä kun repliikkiä ei kuulu. Harrastajateatterissa kuiskaus valitettavasti usein tapahtuu vasta sitten, kun repliikkinsä unohtanut näyttelijä kiemurtelee epätoivoisena antaen merkkejä kuiskauksen tarpeesta ja kun kaikki muutkin lavalla olleet näyttelijät ovat jo tippuneet rooleistaan. Silloin kuiskauksesta tuleekin itseään isompi, ja ei suinkaan näyttelijän unohduksen vuoksi, vaan sen vuoksi, ettei kuiskaajalle ole annettu mahdollisuutta olla työssään hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti