Lappeenrannan kaupunginteatteri, suuri näyttämö: Jonni - Savitaipaleen paras keihäänheittäjä ja pahin huijari. Lappeenrannassa 12.11.2016.

Tällä kertaa menimme mieheni kanssa teatteriin melkolailla tabula rasa -fiiliksin. Näytelmä oli tuntematon, ei tietoa onko kyse faktasta vai fiktiosta. Ei oltu kuultu siitä mitään. Komediaa lupailtiin ennakkomainonnan perusteella. Mietteissä oli, että mitähän oikein on luvassa. Voi olla mitä vaan tai olla olematta yhtään mitään.

Ennen esityksen alkua lueskeltiin käsiohjelmaa ja hämmästeltiin, että tämä keihäänheittäjä Jonni siis on ollut oikea henkilö. Ja voin vilpittömästi sanoa, että en ole koskaan kuullutkaan ko. Jonnista, miehellenikin oli täysin tuntematon henkilö. Sikälikin tämä outous oli mielenkiintoista, että myös urheilua seuraan jonkin verran, ja ihan löi pää tyhjää Jonni Myyrän nimen kohdalla. Toki Jonni on vuosisadan alun urheilijoita, mutta kyllähän monet muutkin sen ajan suomalaisurheilijat ovat edes nimenä tuttuja. Mutta ei ollut Jonni, ei, vaikka oli voittanut kaksi olympialaista kultamitalia.

Itse näytelmä oli visuaalisesti hyvin kaunis ja sikäli erittäin onnistunut. Näytelmä piti sisällään lukuisia todella hienoja kohtauksia, ja kautta linjan lavastus, puvustus, valaistus ja yleensäkin näytelmän toteutus olivat näytelmän rikkaus ja yhtenäisyys. Mutta tarinallisesti tämä näytelmä oli minusta, tai oikeastaan meistä, melko pitkäveteinen, varsinkin ensimmäisen puoliajan osalta. Tarina eteni kronologisesti ja ehkä siinä oli se kompastuskivi, joka teki näytelmästä tylsähkön ja jotenkin ennalta arvattavan, vaikkei se sitä missään nimessä ollutkaan. Toinen puoliaika oli juonellisestikin yllätyksekkäämpi ja varmaan sen vuoksi myös mielenkiintoisempi. Vaikka näytelmää markkinoitiin jonkin sortin komedianakin, niin ei se kyllä ollut komediaa nähnytkään. Luonnehtisin näytelmää vakavahkoksi draamaksi, jossa kyllä on myös ilon ja naurun pilkahduksia ja huumoriakin mukana. Kaikki näyttelijät tekivät työnsä taidokkaasti ja muutama roolisuorituskin toi esitykseen lisää huumoria.

kuva: eKarjalan kuvapankki / Ari Nakari

Jotenkin olen antanut itseni ymmärtää, että tämän näytelmän olisi tarkoitus olla uuden Lappeenrannan teatterin yksi tämän kauden vetonauloista. Uskallan kyllä epäillä, vaikka tälläkin näytelmällä on varmasti myös tykkääjänsä, ja minustakin omat vahvuutensakin, vaikkei tämä kokonaisuutena minusta mikään merkkiteos olekaan.

Erityisesti ilahdutti: Näytelmässä oli toteutettu useita keihäänheittokohtauksia, jotka olivat mielestäni todella hienoja, ja onneksi myös useammalla tavalla toteutettuja.

Erityisesti ärsytti: Edessäni istui muutama (nuorisoon lukeutunut) katsoja, joille tuntui olevan vieras tapa istua ryhdikkäästi selkänojaan nojaten. Eihän siinä muuten mitään, mutta istuessa eteenpäin röhnöttäen, ei varmaankaan tule ajatelleeksi, että pahimmillaan peittää takana istuvalta melkoisen paljon näkyvyyttä.

Erikoista: Edelleen mietin sitä, että miten tämmöinen Jonni on niin tuntematon suuruus Lappeenrannassakin. Ainakaan minun asuinvuosieni aikana ei tullut missään aiemmin eteen tämä mies.