torstai 22. kesäkuuta 2017

Tasihinin talon kesäteatteri: Pekka Töpöhäntä. Lappeenrannassa 11.6.2017.

En jaksa olla vieläkään, jo muutamien teatterikäyntien jälkeen, ihastelematta tätä Tasihinin talon takapihamiljöötä. Voiko tämän kauniimpaa miljöötä kesäteatterille kaupungin keskustassa ollakaan? Tällä kertaa miljöö toimi erinomaisesti myös Pekka Töpöhännän lavasteena. Ei juuri paljon ylimääräisyyksiä tarvittu, siitä annan kyllä isot kiitokset. Vähemmän oli enemmän. Luotettiin miljööseen ja näyttelijöihin.

Näyttelijät tekivät loistavasti harrastajina työtään. Heidän näyttelemistään oli ilo katsella. Puvustus oli minusta nerokasta ja hauskaa. Kissoista oli tehty kissoja puvustamatta niitä kissoiksi. Hännät ja korvat kyllä riittivät, ainakin minulle.

Kaikki oli kohdillaan, että esityksestä olisi tullut huippu, mutta eipäs siitä sitten tullutkaan. Tarina oli sympaattinen, mutta näytelmänä, erityisesti lasten näytelmänä, aivan liian hidastempoinen ja ennen kaikkea liian pitkä. Mukanani ollut viisivuotias aneli jossain vaiheessa kesken esitystä poislähtöä, mutta nätisti hän kuitenkin malttoi istua näytelmän loppuun, lähes paikoillaan. Käytännössä mutkuili penkissään koko esityksen alusta saakka, eikä ollut kyllä ainoa lapsi, jolla näin samaa ongelmaa. Enkä ihmettele yhtään, kun itsellänikin aika kävi paikka paikoin varsin pitkäksi, vaikka näytelmään oli nerokkaasti sijoitettu pikku juttuja vain meille aikuisillekin ymmärrettäväksi. Lapset saattoivat nauraa samoissa kohdin, mutta eri syistä.

Musiikistakin tykkäsin, enkä itse kokenut sen olevan mitenkään kovalla, mutta tämä herra viisivuotta piteli korviaan joka kerran kun laulettiin ja soitettiin, ja eikä ollut ainoa lapsi, joka tätäkin teki. Siitäkin huolimatta, että istuimme viimeisessä penkkirivissä.

Kovasti mielelläni olisin kehunut tämän esityksen maasta taivaaseen, niin moni asia oli todella hyvin. Puolen tunnin verran kun olisi ohjaaja punakynää heilauttanut sinne-tänne, niin johan olisi ollut varmasti tämän kesän parhaimmistoa tämä esitys. Näin uskallan väittää, vaikka en vielä kovin montaa esitystä ole nähnytkään.

Erityisesti ilahdutti: Onnistumisten keskellä nostan nyt puvustuksen korokkeelle. Nyt oli Tasihinin talon henkilökunta tehnyt hyvää työtä.

Erikoista: Sitä ei aikuisena aina tule ajatelleeksi miten lapsi kokee asioita. Niin kuin tuo äänien kovuus. Myöskään kulttuurielämys itsessään ei välttämättä ole se paras juttu, jos junat ovat mielessä tämän hetken suurinta hottia. Kotiin palattua ei tämä esitys jäänyt pienen herran ykköskokemukseksi, vaan nähdyt tasoristeykset olivat se kovin juttu. Ja sitä mielipidettä tuskin olisi muuttanut edes se, että näytelmä olisi ollut puoli tuntia lyhyempi. Siis tällä pikkuherralla. Minulle tämä esitys oli jo nyt huomattavasti mukavampi kokemus kuin reissulla nähdyt tasoristeykset :-) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti