Kinahmon kesäteatteri tulvii hyvää mieltä monessakin suhteessa. Ensinnäkin se on minusta niin aito harrastajakesäteatteri. Siellä ei kuulkaa kikkailla hienoilla katsomoilla ja äänentoistolaitteilla, vaan siellä on keskitytty itse asiaan. Ilmaisu ja näytteleminen on sellaista, että näkyy ja kuuluu ilman mitään sähköisiä värkkejä. Ja kun näytteleminen kautta linjan koko porukalla on oikein hyvää harrastajatasoa, niin ilohan sitä meininkiä on katsella. Vaikka kaikki näyttelijät onnistuivat mainiosti, on pakko nimeltä mainita Pirjo Saarelainen Siirin roolissa. Hän kyllä toteutti tämän näytelmän kantavan hahmon erittäin oivallisesti ja mehukkaasti. Kun vielä tekstivalintakin on erittäin osuva valinta tälle porukalle, niin mitäpä sitä muuta kuin tyytyväisenä myhäilemään.
Tekstistä voisin todeta, että sen valinta ei ole kyllä niitä helpoimpia tehtäviä. Niin monet asiat siihen vaikuttaa. Toissa vuonna tässä samaisessa teatterissa oli myös erittäin hyvä teksti heille kesäteatteriin, viime vuodesta en osaa sanoa, kun en ennättänyt valitettavasti käydä katsomassa. Monissa kesäteattereissa on mielestäni menty tekstien kanssa hieman syteen, ainakin minun makuuni. Missä on liian tuttuja tarinoita, missä liian ennalta-arvattavia ja yllätyksettömiä, toisaalla taas liian roiseja/alapäähuumoriin keskittyviä ja jossain myös tylsiä tai ilottomia. Minusta hyvä kesäteatteriteksti on etenevä, yllätyksekäs ja hauska uusilla jutuilla. Tämä Salaisuuksia ja sammakonreisiä -näytelmä täytti nämä kaikki kolme kriteeriä. Jos nyt jotain, niin ensimmäistä puoliskoa erityisesti olisi tekstillisesti voinut vähän tiivistää, mutta sekin on jo pieniä nyansseja. Ehkä siitä tulisi se "mittaoppi" eli kahteen tuntiin olisi esityksen väliaikoineen pääsääntöisesti mahduttava. Nythän tämä kesti vartin verran yli kaksi tuntia. Vaan oikeasti, ei sekään nyt haitannut.
Siitäkin iloitsen, että vaikka teatterissa selkeästi osataan myös laulaa, ei näytelmää oltu pitkitetty turhilla lauluilla. Maria Mustosen hieno laulu esityksen alkupuolella ja parit yhteiset laulut olivat ihan riittäviä ja eikä tullut tunne liiasta laulamisesta, jotka monesti pysäyttävät itse tarinan etenemisen.
Eniten ilahdutti: Ilahdutti yksinkertaisuudessaan se, että harrastajat ovat harrastajia eivätkä ala leikkimään ammattilaisia. Eli puitteet, odotukset ja harrastajalaatu eivät törmänneet toisiinsa, vaan tukivat toinen toisiaan, saaden aikaan sen, että esitys oli omassa harrastajakesäteatterigenressään varmasti kesän parhaimmistoa, vaikka monta esitystä on vielä näkemättä.
Erikoista: Ja tämän mukavan näytelmän lisäksi oli tarjolla myös hieno näyttely Kinahmon teatterin 40-vuotisesta taipaleesta. Kannattaa varata aikaa siihenkin tutustumiseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti