Jotenkin on sanaton olo. En oikein tiedä mitä sanoisin. Jotenkin tästä tykkäsin, ja toisaalta taas en. Outo oli olo pois lähtiessä ja sitä se on vieläkin. Kolmatta kertaa tätä ryhmää olin katsomassa. Ekalla kertaa tykkäsin todella, toisella kertaa olin juurikin yhtä hämmentynyt kuin nytkin, siitä löytyykin blogikirjoitus viime vuodelta.
Nuoria ammattilaisia teatterinteossa, ovathan he taitavia, sitä ei käy kiistäminen. Mutta itse teksti ja esitys kyllä hämmensi monellakin tasolla. Välillä siihen sai otteen ja pidin huijaamisen maailman esiin tuomisesta. Sitähän tämä on, yhtä suurta huijausta joka puolella. Sitten toisaalta esitys jäi välillä junnaamaan ja minä istumaan huulipyöreänä, että mitähän tässä nyt yritetään sanoa. Mielenkiintoista minusta oli myös tuoda esiin tätä teatterin/taiteen tekemisen taloudellista puolta. Niin totta, ja niin raadollista. Joskin en tiedä, että oliko tämä yleisö nyt sellaisenkaan pohdinnan suoranaista kohdeyleisöä. Niin, tai oliko se muutenkaan ihan tämän esityksen kohdeyleisöä. No, mikä sitten on kenenkin kohdeyleisöä, ja mikä minäkään olen arvioimaan iän perusteella kenenkään älykkyyttä ottaa vastaan vähän erilaisia taidepläjäyksiä.
Vaan yksi asia, josta en erityisesti pitänyt, oli se yleisön osallistaminen. Siinä vaiheessa kun huomaan istuvani yleisössä todella epämiellyttävän olotilan jyllätessä sisuksissani, vain ja ainoastaan sen vuoksi, että esityksessä tuntuu olevan suuri riski joutua osalliseksi, ollaan minusta kyllä menty osallistamisessa pahasti metsään. Tämän esityksen alkupuoli varsinkin oli hyvin osallistava ja siinä meni tovi ennenkuin pystyi luottamaan siihen, että yleisöstä näyttämölle haalitut tai esitykseen mukaan otettavat henkilöt eivät ole ketä tahansa vaan sovittuja henkilöitä tai esitykseen kuuluvia ihmisiä. Joskin taisi sinne näyttämölle myös yksi joutua ilman mitään sopimisiakaan... Vaikka harrastankin näyttelemistä ja esiinnyn mielelläni, silti en halua joutua tilanteisiin yhtä äkkiä ilman omaa innokkuuttani. Ja kun tämä yleisön osallistaminen ja esityskin tavallaan olivat päällä myös väliajan, niin tuli vähän sellainen olo, että antakaa minun olla rauhassa edes tämän kahvin ajan.
Eniten tykkäsin: Taitavia nuoria, jotka toivat huijaamisteeman todelliseksi. Sai miettimään millaisessa huijausmaailmassa elämmekään. Ja kuinka huijaamista aloitetaan jo heti lapsillekin opettamaan joulupukkihommissa.
Eniten ärsytti: Vaikka en ole koskaan tykännyt osallistavasta teatterista, niin ensimmäisen kerran koskaan, huomasin konkreettisesti jännittäväni todella sitä, että joudunko mukaan esitykseen. Eipä ollut mukava tunne, ei.
Erikoista: Tästä se sitten alkoi, itse kehittelemämme ISTU-viikko (Interregional Summer Theathre Universal -week): teatteritovereiden kanssa suunnitelmissa kesäteatteria viikon jokaiselle päivälle. Ja osallistujia enintään autolastillisen verran. Nähtyjen esitysten lisäksi loistavaa keskustelua teatterista, kulttuurista yleensäkin, elämästä, maaseudusta ja tietenkin upeita kesäiltojen maisemia erilaisissa ympäristöissä. Niistä saisikin sitten jo ihan oman bloginsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti