Odotukset olivat viime kesän Melkoisia muskettisotureita -esityksen jälkeen korkealla. Olin antanut itseni ymmärtää, että Aikamoisia akanketaleita -esitys jotenkin löyhästi liittyisi viime kesän esitykseen. No, löyhä on ehkä vielä varsin "kiinnittävä" sana esitysten toisiinsa kytkemiseksi. Minusta näiden esitysten välinen yhteys oli niin ohut ja teennäinen, etten viitsisi sitä edes mainita, tai ainakaan mainostaa.
Itse esitys oli ehdottomasti liian pitkä. Kohtaukset venyivät ja venyivät, ja veivät niistä kyllä enimmän tarmon ja hauskuuden pois. Punakynää olisi voinut heilutella ihan enemmänkin, olihan kesto väliaikoineen noin 2 h 40 minuuttia. Sille "kuuluisalle" kahden tunnin ylitykselle ei valitettavasti tässä esityksessä ollut mitään perusteita. Tiedä kuinka innostuisin kehumaan, jos esitys olisi kahteen tuntiin mahtunutkin.
Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Näyttelijät olivat tietenkin ammattilaisia ja heidän suorituksiaan oli ilo katsella. Joskin olin kyllä havaitsevinani jonkin verran "tippumisia", mutta ammattilaisina hoitivat ne mallikaasti, eivätkä ne häirinneet itse esitystä. Teksti sinällään oli ihan hyväntuulinen ja hymyilyttävä, mutta naurunremakoihin tämä esitys ei villinnyt. Esityksen tyylilaji oli jotenkin vähän ihmeellinen, en osaa sanoa mikä: siinä toisteltiin ja oltiin kovastikin yksinkertaisia. En oikein tiedä, että tykkäsinkö siitä vai en. Tavallaan tykkäsin, mutta toisaalta en. Ehkä se voi olla sitäkin, että kun esitys oli niin pitkä, niin tempo laski, ja sitten alkoi tuo "rautalangasta vääntäminenkin" pitkästyttää. Lyhyempänä ja nopeammalla tempolla ehkä olisin tykästynyt tyyliin aidosti.
Tällä ammattilaiskattauksella ja näillä lipunhinnoilla olisin kyllä toivonut saavani vastinetta rahoilleni hiukkasen enemmän. Mutta aina ei voi voittaa, edes teatterissa. Eikä todellakaan joka kerta. Se kai lienee tämänkin teatterihulluus-harrastuksen suola.
Eniten tykkäsin: Ammattimaisesta esiintymisestä. Se ilahduttaa aina.
Eniten ärsytti: Varmaan aurinko. Pitkä esitys suorassa auringonpaisteessa oli läkähdyttävä. Joskin ei pitäisi valittaa, kun kerrankin aurinko paistoi. Ei ole ollut itsestään selvää tänä kesänä. No, oikeasti en jaksa syttyä myöskään noista kliseisistä alapääosaston vitseistä, ja niitähän tässä esityksessä riitti ihan omiksi tarpeiksi. Outoa, että ammattilaistasollakin pitää se hauskuus yrittää sieltä hakea. Epätoivoista, etten sanoisi.
Erikoista: On se vaan jännää, tai ei ehkä lainkaan, että aina niin kovasti paasaan siitä, että en tykkää mikitetyistä esityksistä. Niinpä... teen sitä harrastajateattereissa. Mutta kun olen ammattilaisteattereissa, niin vaikka esitykset ovat mikitettyjä, niin en oikeastaan edes huomaa sitä. Siinä juuri on se ero, että kun sitä äänentoistoa osataan käyttää ja ne toimivat, niin eihän siinä mitään pahaa ole. Harrastajateattereissa vaan unohtuu se, että kyse ei ole oikeasti vain niin yksinkertainen, että mikki poskeen ja menoksi. Sellainen jälki näkyy ja kuuluu, valitettavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti