torstai 13. heinäkuuta 2017

Roukalahden kesäteatteri: Kohtalon tango. Liperin Roukalahdessa 12.7.2017.

Tämäpä oli yllätys, positiivinen sellainen. Olin jo aikeissa jättää Roukalahden tänä vuonna väliin, kun en niin kovasti ole innostunut näistä musiikkinäytelmistä. Vaan onneksi teatteriystävä houkutteli, eikä ollut turha reissu. Edes lähestulkoon koko esityksen ajan valloillaan ollut vesisadekaan ei onnistunut latistamaan esitystä.

Ensinnäkin on sanottava, että teksti oli mielenkiintoinen. Se aloitti ja lopetti näytelmän mielenkiintoisesti, ja välikään ei ollut tyhjänpäiväinen. Oikein miellyttävää välillä katsella kesäteatteria, joka ei olekaan huumorin räkätystä tai jonniinjoutavaa höpöttelyä, vaan ihan ajatuksia herättävää pohdiskelua. Toiseksi näytelmässä oli aitoa musiikkia, hyvin esitettynä ja laulettuna. Arto Tarkkosen johdolla toiminutta orkesteria oli ilo kuunnella, ja laulajiakin oli erittäin miellyttävä kuunnella. Erityisesti on mainittava upeaääninen, Unto Monosen vaimoa Sirkkaa näytellyt Anne Vänskä. Ja kolmantena on luonnollisesti nostettava loistavan roolin Unto Monosena tehnyt Harri Hiltunen. Häntä oli miellyttävä katsella ja kuunnella. Verkkainen ja hienosti tauotettu puhetyyli oli omiaan vangitsemaan katsojan kuuntelemaan mitä Untilla milloinkin oli sanottavanaan. Myös muut näyttelijät suoriutuivat esityksestä kunnialla. Näyttelijän työ oli siinäkin mielessä erittäin ansiokasta, että kerrankin, pitkiin pitkiin aikoihin, ei minulla ole harrastajateatterissa mikityksestä mitään jurputtamista. Äänimies Simo Piepponen oli selkeästi tehtäviensä tasalla, ja näyttelijätkin olivat mikkiensä yläpuolella. Näin sitä pitää, jos kerran mikkejä käytetään!


Jos nyt jotain vähän esityksestä jurputan, niin esityksen toinen puoliaika oli hiukan liian pitkä. Vaikka tangot olivat upeita, olisi niitä voinut sieltä toiselta puoliskolta hiukan karsia tai esittää lyhyempänä.


Eniten tykkäsin: En yleensä tykkää musiikkinäytelmistä, koska minulle musiikki jää jotenkin esityksistä irralliseksi. En osaa kuunnella sanoja ja kytkeä niitä näytelmiin, jolloin näytelmä usein pysähtyy minulle laulujen ajaksi. Nyt ei ollut sellaisesta vaaraa. Laulut oli kytketty niin taidokkaasti osaksi näytelmää jo käsikirjoituksessa, että ne ehdottomasti kuuluivat näytelmään. Hienoja tangoja, hienosti esitettynä.

Eniten ihmetytti: Lavastus ihmetytti kyllä suuresti. Lavastuksessa oli paljon kaikkea ja ennen kaikkea ihan turhaan. Lavastus oli muutoinkin tehty vähän "vasemmalla kädellä", kunhan jotain jonnekin ja siitä materiaalista mitä sattui käsillä olemaan, tai siltä se ainakin näytti. Lavastus on tärkeä osa näytelmää ja sen visuaalisuutta, ja sen vuoksi on uskomatonta, että monissa harrastajateattereissa sen arvoa ei tunnuta ymmärrettävän. Keskustelimme kotimatkalla, että toisaalta tämä varsin ankea lavastus tuki omalla laillaan hyvin tätä surullista aihettakin. Mutta valitettavasti olimme kaikki sitä mieltä, että tämä lavastuksen ankeuden ja tarinan surullisuuden välinen yhteys oli varmasti silkkaa sattumaa eikä suinkaan suunniteltua.

Erikoista: Kotimatkalla keskustelimme hyvästä käsikirjoituksesta ja ryhdyimme pohtimaan kuka tekstin on tehnyt. Hämmästykseksemme huomasimme, että käsiohjelmassa ei mainittu lainkaan näytelmän kirjoittajia! Mutta onneksi on netti, ja sieltä tovin googlailun jälkeen selvisi, että teksti oli Jukka Pakkasen, Jorma Kairimon ja Turo Unhon käsialaa. Eli rautaisia ammattilaisia oli ollut asialla. Ja sen kyllä huomasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti