Lieksan teatteri: Maan veri - rintamalta raiviolle. Lieksan Vuonislahdessa 18.7.2017.

Odotukset kohtasi pitkästä aikaa todellisuuden. Olipas mukava ilta Vuonislahdessa katsoen hyvin tehtyä harrastajateatteria, ja kun oli vielä erittäin hyvä tekstikin. Heikki Turusen kirjaan pohjautuvan näytelmän kieli oli niin runsas ja vivahteikas, että monia alkuun ehkä ihmetytti. Mutta minä kyllä niin kovasti tykkäsin heti ensi sekunneista lähtien. Oli oikeaa iloa korvalle, varsinkin kun murre tuli näyttelijöiden suusta luontevasti, useimmilla varmaan ihan omana murteena. Kun tähän lisää erittäin hyvätasoisen harrastajanäyttelemisen, niin eihän oikeastaan paljon muuta voi, kun hykerrellä tyytyväisenä katsomosta poistuessaan.

Kiitoksia pitää jakaa vielä Paavilaisen Kaitsullekin, monestakin asiasta. Ensinnäkin lavastus oli juuri niin vähäeleinen kuin tarve vaati, ei yhtään mitään ylimääräistä. Ja muutenkin lavastuksessa oli hienoja yksityiskohtia mm. tuvan punainen pystyrimoitus. Olisikin todella sääli, jos lavastuksella peitettäisiin maakunnan upein kesäteatterimaisema. 

Kain ansioksi on luettava tietenkin myös nappiin mennyt roolitus, sen epäonnistuessa olisi voinut moni asia kaatua. Vaan eipä kaatunut. Joitakin henkilöitä olen nähnyt näyttämöllä aiemminkin ja tuli mieleen, ettei muuntautumiskyky ole kaikilla parhain, mutta toisaalta sillä ei olekaan väliä kun se tekeminen istuu kuhunkin rooliin, ja nyt se istui kaikilla. Lisäksi ohjaajana Kai oli tehnyt esityksestä eteenpäin kulkevan ja ratkaissut moniakin kohtia erittäin oivallisesti: mm. Kyllikin näyttelijöiden vaihtumiset, tai vaikkapa herkän soutuveneellä saapumisen tapahtumaan toisen kohtauksen taustalle. 

Tämä näytelmä kyllä muistutti positiivisella tavalla siitä käsikirjoituksen laadun tärkeydestä. Valitettavan paljon kesäteatterissa pääsee näkemään myös sitä toista ääripäätä. Toki tässäkin näytelmässä, kuten hyvin usein kronologista aikaa kuvaavissa näytelmissä, esityksen lopussa oleva kuulumisten tai jatkumon kerronta oli hyvin nopeaa suhteessa muuhun näytelmään. Joskus ehkä toivoisi, että sillekin annettaisiin oma aikansa, toisaalta mikä se sitten on sisällöllisesti tärkeintä. Tässäkin näytelmässä selkeästi tämä kaikki muu, jolle aika olikin annettu.

Eniten tykkäsin: Heikki Turusen rehevästä ja herkuttelevasta murteesta.

Erikoista: Olen itse näytellyt Kontiolahden kanavateatterissa 00-luvun alussa Kaitsun ohjauksessa. Tykkäsin kovasti hänen tyylistään ohjata. Jännää oli huomata se, että vaikka aikaa on tuosta kulunut kohta 20 vuotta, niin jotenkin aistin tässä ohjauksessa vielä sitä samaa Kaitsun kädenjälkeä. En tiedä onko se totta, vai kuvittelenko vain. Mutta siltä ainakin minusta tuntui.