Tunnustan. Läksin teatteriin epäilevin mielin. Epäilevin mielin, koska näytelmä kertoi Kekkosesta. Epäilevin mielin, vaikka tiesin näytelmän olevan jonkin sortin komedia. En vain pystynyt uskomaan, että ihan oikeasti Kekkosen elämästä kertova näytelmä olisi tehty hauskaksi kesäteatteri-iloitteluksi, sillä kesäteatteriin en haluaisi lähteä katsomaan Kekkosesta tehtyä draamaa. Mutta epäilykset häipyivät heti esityksen aletttua, ja onneksi tuli lähdettyä.
Olen tämän todennut joskus aiemminkin, että eihän se esitys nyt voi huono olla, jos hymy huulilla istun käytännössä esityksen alusta loppuun saakka, välillä jopa ääneen nauraen. Tämä Kekkonen on siis viihdyttävä, hyväntuulinen ja hauskakin. Siis juuri sopivaa kesäteatteria.
Näytelmä kertoo Kekkosen elämäntarinan syntymästä, tai oikeastaan jo ennen syntymää, aina kuolemaan, itseasiassa kuolemattomuuteen, saakka. Näytelmä tehdään viiden näyttelijän voimin, rooleja tosin oli useampi kymmenen. Heiluriovet vain viuhuivat kun näyttelijät hikihatussa kiisivät lavalta takaoven kautta lavalle, rooliaan muutellen. Näyttelijät tekivät huikaisevaa työtä ja sitä oli ilo katsella. Kun Kekkosnäytelmästä puhutaan, luonnollisesti lavalla kävi monet tunnetut poliitikot, joita näyttelijät imitoivat loistavasti. Jussi Puhakan esittämä Paavo Väyrysen hahmo oli kyllä loistavin kaikista, ja sai aina runsaat naurut yleisöstä, minultakin. Jossain vaiheessa mietin kyllä kaikesta huolimatta, että olisiko kuitenkin kannattanut pestata näytelmään yksi naisnäyttelijä lisää. Esitys oli täynnä hauskoja ja huvittavia kohtauksia, ja sen vuoksi minusta oli jokseenkin halpamaista ostaa lisänauruja sillä, että muutaman kerran miehiä oli puettu naistenrooleihin. Niissäkin naisrooleissa olisi ollut hauskuutta riittämiin, vaikka esittäjänä olisi ollut nainenkin. Mutta kovastihan tuo tuntui ensi-iltayleisöä naurattavan, kun mies saapui lavalle mekossa. Minulta kyllä näissä kohdin pääsääntöisesti hymy hyytyi.
Näytelmän lavastus oli jokseenkin erikoinen, mutta se oli juuri täydellisen yksinkertainen ja mielestäni kekkosmainen ja tuki näytelmän toteuttamista erinomaisesti.Tykkäsin. Myös puvustuksessa oli tehty hienoa työtä. En tiedä oliko yleisön varsin runsas osallistaminen ohjaajan ratkaisu vai tekstin sanelemaa, mutta se nyt on sellainen kaksipiippuinen juttu. Tämä yleisö tuntui olevan innoissaan näytelmään mukaanpääsemisestä, itse en ollut. Vaikka harrastankin näyttelemistä ja esiintyminen on minulle luonnollista, en silti mahda sille mitään, että en välttämättä pidä siitä, että joudun lavalle valmistautumatta. Ja teatterissa myöskin mielelläni nautin vain katsomisesta, en esitykseen osallistumisesta. Olkoonkin se rooli vaikka sitten kiukaan sihinä, kuten tässä näytelmässä. Mutta se kiukaan sihinä ei tosiaan ollut ainoa yleisöä osallistava asia, niitä oli useita, ja yleisöstä jopa haettiin lavalle nainen ojentamaan kukkaset presidentti Kekkoselle hänen saapuessaan Naantaliin. No, kuka tykkää mistäkin, tästä tyylistä minä en pidä, en tässä esityksessä enkä missään muussakaan.
Kuten jo aiemmin sanoin, niin istuin näytelmän hymy huulilla käytännössä lähes alusta loppuun. Toki näytelmä piti sisällään myös vakavampia kohtauksia, varsinkin näytelmän toisella puoliajalla. Niiden aikaan minulla katsojana valitettavasti hiukan ote herpaantui, ehkä ne jäivät jotenkin vähän irrallisiksi kohtauksiksi. Toisaalta olen sitä mieltä, että hymy ja naurukin toimii parhaiten, kun välillä voi niistäkin hieman hengähtää.
Historia ei ole minun vahvimpia osa-alueitani, ei todellakaan. Silti sen verran tiedän Kekkosesta, että esitys avautui minulle täysin. Vaikka esitys ei varsinaisesti olekaan mikään historiallinen näytelmä, jäin miettimään sitä, että mitenkähän tämä näytelmä avautuu jollekin nuoremmalle katsojalle, jolle Kekkonen on vain joku entinen Suomen presidentti. En tiedä, olisi hauska kuulla. Toisaalta kesäteattereiden massat taitaa näppituntumalla sanoen olla yli 40-vuotiaita, itse asiassa jopa yli 60-vuotiaita, joten tälle porukalle Kekkosen elämän kohokohdat ja käänteet ovat varmasti erittäin tuttuja.
Mutta menkää nyt ihmeessä katsomaan. Tätä suosittelen vilpittömästi, vaikka lippujen hinnat ovatkin ammattiteatteritasoa eli lähemmäs 30 €.
Erityisesti ilahdutti: Loistavat imitaatiot.
Erityisesti ärsytti: Yleisön todella runsas osallistaminen.
Repliikki: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti